Vaikea lumitilanne Kainuussa vaikutti Loiste-konsernin tulokseen
Loiste-konserni teki vuonna 2017 kohtuullisen hyvän tuloksen huolimatta joulukuun poikkeuksellisesta tykkylumitilanteesta. Konsernin tulokseen olennaisesti vaikuttavia asioita ovat sähkön tukkumarkkinahinta, sääilmiöt ja lämpötila. Loisteen vuosi 2017 alkoi hyvin, mutta joulukuun tykkylumihaasteet verottivat liikevoittoa noin kaksi miljoonaa euroa.Vuonna 2017 yhtiön toimitusjohtaja vaihtui, kun Reino Huusko aloitti konsernin toimitusjohtajana kesäkuussa. Samassa yhteydessä Heikki Juntunen nimitettiin Loiste Sähköverkon toimitusjohtajaksi. Konsernin liikevaihto laski jonkin verran (23,8