Fortumin Montan kalojen ylisiirtolaitteen kehittäminen jatkuu tänä vuonna kiinteiden nostureiden asentamisella
FORTUM OYJ PAIKALLISTIEDOTE 10.6.2022
Montan kalojen ylisiirtolaitteen kehittämistä jatketaan tänä vuonna asentamalla kaikkiin neljään nostoaltaaseen kiinteät nosturit. Jokaiselle altaalle tulee oma kiinteä nosturi, jonka avulla pystytään nostamaan allas silloin, kun se on tarpeen. Tällä pystytään lyhentämään viivettä, jonka kalat viettävät keräilyaltaassa ja näin myös lyhennetään aikaa, jolloin kalat voivat karata laitteesta. Muutostyöt ovat valmiina heinäkuun loppuun mennessä.
Ylisiirrettyjen kalojen lukumäärä nousi viime vuonna
Montan kalojen kiinniottolaitteelta