Radio Nova on jälleen Suomen suurin radiokanava
Finnpanelin Kansallisen Radiotutkimuksen mukaan Radio Nova on Suomen kuunnelluin kaupallinen radiokanava. Uusimmassa kolmen kuukauden mittauksessa Radio Nova tavoitti 1,217 miljoonaa viikkokuulijaa, ja sen kaupallinen kuunteluosuus oli 17,3 %. Toiseksi suurimmalla kanavalla Radio Suomipopilla kuunteluosuus oli 15,5 %. Tämä oli jo toinen kerta peräkkäin, kun Radio Nova oli kolmen kuukauden luvuissa ykköspaikalla niin kuuntelijoiden kuin tavoittavuuden suhteen. -Kun Radio Nova siirtyi Bauer Medialle reilu vuosi sitten, tiedotimme, että lähdemme haastamaan Suomipopia. Päätimme, että