Itämeren käyttäminen risteilyalusten jätevesien kaatopaikkana uhkaa jatkua
Risteilyalukset ja matkustajalaivat saavat jatkaa jätevesiensä laskemista Itämereen, mikäli Saksan, Puolan ja Venäjän ehdottama lykkäys niin sanotun alusjätevesikiellon täytäntöönpanoon menee läpi. Laillinen saastuttaminen on saamassa jatkoajan, sillä maat eivät olleet valmiita raportoimaan satamiensa vastaanottokapasiteetin riittävyydestä Itämeren suojelukomissio HELCOMin kokouksessa.Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO teki jo lokakuussa 2010 alustavan päätöksen, jonka mukaan alusjätevesien laskeminen Itämereen piti kieltää uusilta aluksilta vuodesta 2013 lähtien ja kaikilta aluksilta