Jaa

Yrityksestä

Eurofacts Oy on vuonna 1989 perustettu yhteiskuntavaikuttamiseen ja viestintään erikoistunut asiantuntijayritys.

Lainaukset

Yrittäjien mielestä yksinyrittäjien aseman ja mikroyritysten työllistämisen edistämiseen liittyvät toimet ovat hallitusohjelmassa asioita, jotka vaikuttaisivat myönteisimmin yritysten toimintaan. Yrittäjien mielestä hallituksen kolme tärkeitä yrittäjyyden edistämiseen liittyvää asiaa ovat yritysten verotusten keventäminen, mahdollisuuksien lisääminen työpaikkakohtaiselle sopimiselle sekä yritysten kannusteiden lisääminen työllistämiseen. Ongelma on kuitenkin se, etteivät yrittäjät usko hallituksen pystyvän yrittäjyyttä edistäviin toimiin.
Hanna Munter, toimitusjohtaja, Varsinais-Suomen Yrittäjät
Maakuntaennusteen vastauksista selviää, että yli viidennes vastaajayrityksistä katsoo pankkirahoituksen saatavuuden vaikeutuneen. Yli puolet näistä yrityksistä katsoo tämän johtuvan vakuusvaatimusten kiristymisestä. Kehitys on valitettavaa pk-yritysten kasvu- ja investointihalukkuuden näkökulmasta. Pankkitoiminnan sääntelyn ja pääomavaateiden kiristyminen vaikuttaa pankkien toimintaan siten, että se voi johtaa myös tällaiseen yritysten kasvua rajoittavaan kehitykseen.
Olli-Pekka Saario, toimitusjohtaja, OP Turun Seutu
Olemme tehneet pitkäjänteisesti töitä yritysten toimintaedellytysten edistämiseksi. Työtä on tehty yhteistyössä teknisen toimen, elinkeinotoimen ja luottamushenkilöiden kanssa. Yhteistyö yrittäjien ja yrittäjäjärjestön kanssa on luontevaa ja päivittäistä. On hienoa, että tämä työ saa kiitosta. Laitila on yrittäjäystävällinen kaupunki.
Johanna Luukkonen, kaupunginjohtaja, Laitila
Viime vuodesta hieman heikentyneistä kasvuodotuksista huolimatta jäsenyritystemme usko alkaneeseen vuoteen on hyvä ja talouden kasvuun uskovia yrittäjiä on kaikilla kysytyillä mittareilla mitattuna enemmän kuin talouden laskua ennakoivia yrittäjiä. Kasvu jatkuu varsinaissuomalaisissa yrityksissä myös tänä vuonna, vaikka kasvuvauhti on laantunut hieman viime vuodesta.
Hanna Munter, toimitusjohtaja, Varsinais-Suomen Yrittäjät
Kolmannes yrittäjistä vastasi, että oman liiketoiminnan selkeämpi tulevaisuuden näkymä lisäisi eniten heidän investointihalukkuuttaan. Investointeja suunnittelevista yrityksistä puolet hoitaa investointinsa tulorahoituksella, kolmannes tulorahoituksen ja lainarahan yhdistelmällä ja joka kuudes yritys pelkällä lainarahalla.
Olli-Pekka Saario, toimitusjohtaja, OP Turun Seutu
Maakuntaennusteen tulosten perustella Osuuspankeille tärkeintä on helpottaa edelleen yritysten maksuliikenteen hoitoa ja parantaa viennin rahoitukseen liittyviä palveluja.
Olli-Pekka Saario, toimitusjohtaja, OP Turun Seudun
Moni yrittäjä tekee pitkää päivää ja työskentelee jaksamisensa äärirajoilla. Se näkyy myös Maakuntaennusteen tuloksissa. Yrittäjien työpanos on merkittävä talouden selkäranka. Siitä syystä yrittäjien jaksamiseen tulisi kiinnittää enenevässä määrin huomiota. Esimerkiksi sääntelyn aiheuttamaa turhaa huolta tulisi vähentää tarpeetonta sääntelyä vähentämällä.
Hanna Munter, toimitusjohtaja, Varsinais-Suomen Yrittäjät
Varsinais-Suomessa on pitkät vientiperinteet ja maakunta vastaakin noin 10 prosenttia Suomen viennistä. Kuluneella hallituskaudella olemme kehittäneet julkisin varoin tuettua kansainvälistymistä mm. siten, että innovaatiotyössä on vientinäkökulma mukana alusta alkaen. Rohkaisen viennistä kiinnostuneita olemaan aktiivisesti yhteydessä oman alueen Team Finland -koordinaattoreihin. Kilpailu on kovaa, mutta suomalaisilla tuotteilla ja osaamisella on hyvä maine maailmalla.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen.
Maakuntaennusteen marraskuun alussa toteutetun kyselyn tuloksissa näkyy yrittäjien varautuneisuus alkaneen vuoden talousodotuksiin. Siitä huolimatta kasvuodotukset ovat selvästi optimistisia kaikilla mittareilla mitattuina.
Olli-Pekka Saario, toimitusjohtaja, OP Turun Seutu
Erityisen ilahduttavia ovat myönteiset arviot henkilöstömäärän kehityksen suhteen. Yrittäjät ovat periteisesti arvioineet Maakuntaennusteessa varsin tarkasti omaan yritykseensä syntyvien uusien työpaikkojen määrän ja nyt tehdyn kyselyn perusteella näyttäisi siltä, että yrittäjäjärjestön jäsenillä on myös tänä vuonna merkittävä rooli työllistäjinä Varsinais-Suomessa.
Hanna Munter, toimitusjohtaja, Varsinais-Suomen Yrittäjät
Työ muuttuu vauhdilla. Olen työurani aikana havainnut, että yhä useammin tarvitaan yrityskohtaisia ja suppeammin kattavia työehtosopimuksia, jotka vastaavat paremmin toimintaympäristön ja myös työntekijöiden tarpeisiin.
Kari Savolainen, vanhempi neuvonantaja, Eurofacts Oy
Minulle tärkeää on, että pystymme edistämään sopimisen kulttuuria niin työmarkkinoilla kuin laajemmin yhteiskunnassa. Uskon, että Eurofactsin neuvonantajana voin omalta osaltani edistää tätä tavoitetta.
Kari Savolainen, vanhempi neuvonantaja, Eurofacts Oy
Työ ja työelämä ovat kovassa murroksessa. Pienistä yrityksistä suuriin ja kokonaisiin toimialoihin asti. Haluamme osaltamme tuoda uuden tyyppisiä ratkaisuja organisaatioiden haasteisiin niiden liiketoiminnan ja työmarkkinoiden rajapinnoissa.
Urho Blom, toimitusjohtaja, Eurofacts Oy
Saavutettavuus on selvästi tekijä, jota varsinaissuomalaiset yrittäjät toimialasta riippumatta haluaisivat lisätä alueen kilpailukyvyn edistämiseksi. Toimialoittain vertailtuna Varsinais-Suomen liikenneyhteyksien kehittäminen nousee kaikilla toimialoilla kolmen tärkeimmän tekijän joukkoon Varsinais-Suomen kilpailukykyä edistävänä tekijänä.
Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Hanna Munter
Hallituksen veropolitiikan tavoitteena on tukea talouskasvun, työllisyyden ja yrittäjyyden edellytyksiä.
Varsinais-Suomi Kasvuun 2018 -seminaarissa puhunut valtiovarainministeri Petteri Orpo
Vaikka digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntämiseksi on vielä paljon tehtävää, on ilahduttavaa nähdä, että Maakuntaennusteen vastauksista välittyvät sekä hyvät digivalmiudet että myönteinen suhtautuminen digitalisaation hyödyntämiseen.
OP Turun Seudun toimitusjohtaja Olli-Pekka Saario
Henkilöstömäärän kasvuodotusten suhteen tästä vuodesta odotetaan 2010-luvun parasta vuotta. Kysymme vuosittain yrittäjien arvioita heidän yrityksissään keskimäärin syntyvistä uusista työpaikoista. Vuoden 2018 Maakuntaennusteen tulosten pohjalta voidaan arvioida, että varsinaissuomalaisissa pk-yrityksissä syntyy tänäkin vuonna tuhansia uusia työpaikkoja ja varsinaissuomalaisten pk-yritysten merkitys työllistäjänä jatkuu merkittävänä.
Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter
Myös investointiaikeet ovat tänä vuonna Varsinais-Suomessa korkeimmillaan 2010-luvulla. Maakuntaennusteen tulokset kertovat, että kolmannes investointeja tekevistä yrityksistä rahoittaa investointinsa lainarahalla. Varsinaissuomalaisten yrittäjien tärkeimpänä pankkikumppanina haluamme panostaa palvelussamme niihin asioihin, joita yrittäjät arvostavat eniten. Niistä tärkein on henkilökohtaisen palvelun laatu.
OP Turun Seudun toimitusjohtaja Olli-Pekka Saario
Tilastokeskuksen mukaan lähes 40 prosenttia yrittäjistä tekee yli 50-tuntisia viikkoja säännöllisesti. Yrittäjien työpäivät ovat pitkiä, minkä takia omasta hyvinvoinnista huolehtiminen jää usein retuperälle. Yhteistyömme Eazybreakin kanssa tarjoaa kaikenkokoisille yrityksille ja myös yksinyrittäjille mahdollisuuden kiinnittää huomiota oman ja työntekijöiden työhyvinvoinnin parantamiseen. Ottamalla käyttöön Eazybreakin mobiilipalvelun työsuhde-eduille yrittäjä voi lisäksi hyödyntää luontoisetujen verovähennyskelpoisuutta ja helpottaa luontoisetujen hallinnointia.
Karri Ruuskanen, Suomen Yrittäjät
Olemme innoissamme uudesta yhteistyöstä Suomen Yrittäjien kanssa. Yksi Eazybreakin toiminnan peruspilareista on hyvinvoinnin edistäminen. On hienoa, että voimme nyt tuoda mobiilimaksamiseen perustuvat palvelumme Suomen Yrittäjien jäsenyritysten saataville siten, että yrittäjät voivat säästää selvää rahaa ja saada verohyötyä samalla, kun yrittäjä ja työntekijät parantavat omaa hyvinvointiaan ja työssä jaksamistaan.
Antti Känsälä, Eazybreak
Rakennuksen purkaminen oli 1970-luvulla jo hyvin lähellä, mutta nykyään Casagrandentalo on yksi Turun keskustan katseenvangitsijoista ja keskeinen osa Aurajoen kulttuurimaisemaa. Benito Casagrande perheineen on tehnyt todella merkittävän työn talon ja Vähätorin elävöittämisessä.
Tietokirjailija Rauno Lahtinen
Casagrandentalon 1970-luvulta alkanut kunnostustyö on ollut keskeinen osa omaa ja koko perheemme työtä turkulaisen kulttuuriperinnön säilyttämiseksi. Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi, jolloin talomme juhlii 505-vuotisjuhlavuotta ja Johan Seipelin talostamme aloittama suomalainen hotelli- ja ravintolaelinkeino 260-vuotisjuhlavuotta, suorastaan vaati talon historian saamista yksiin kansiin. Rauno Lahtinen on kirjoittanut upean teoksen. Itselleni Casagrandentalon vuosisatoihin tutustuminen on ollut suuri seikkailu, joka jatkuu. Mitä enemmän tutkimme, sitä enemmän talon mielenkiintoiseen historiaa liittyvät asiat avautuvat.
Arkkitehti Benito Casagrande
Turun yliopiston MIRACLE-hankkeen tuottama Casagrandentalon historiasta kertova yhdistetyn todellisuuden sovellus syventää nykypäivän ravintolaelämyksiä Casagrandentalossa ja tutustuttaa talon monivaiheiseen historiaan. Jokainen voi omalla älypuhelimellaan tai tabletillaan tutustua Casagrandentalon historiaan virtuaalisia näkymiä ja todellisuutta yhdistävän sovelluksen avulla.
Tutkija Timo Korkalainen
Juhlimme Suomen 100-vuotisjuhlavuonna Casagrandentalon 505-vuotisjuhlavuotta ja suomalaisen hotelli- ja ravintolaelinkeinon 260-vuotisjuhlavuotta.
Kiinteistö Oy Casagrandentalon toimitusjohtaja Benito Casagrande
Juhlavuoden kunniaksi olemme keränneet paljon historiatietoa talosta ja julkaisemme juhlapäivänä yhdessä Turun yliopiston Miracle-hankkeen kanssa Casagrandentalon yhdistetyn todellisuuden kulttuurimatkailusovellutuksen sekä Rauno Lahtisen kirjoittaman Casagrandentalon vuosisadat -kirjan.
Kiinteistö Oy Casagrandentalon toimitusjohtaja Benito Casagrande
Olen iloinen, että voin olla mukana hienossa historiallisessa tapahtumassa, johon minulla on myös henkilökohtainen yhteys. Casagrandentalo on paitsi täynnä historiaa, niin myös vilkas ja monipuolinen ravintolakeskittymä Turussa. Benito Casagrande perheineen ja Casagranden talon yrittäjät ovat tehneet loistavaa työtä ravintolakulttuurin ja kaupunkikuvan elävöittämiseksi Turussa.
Asiakaskohtaamisten asiantuntija ja lifestylebloggari Tuija Seipell
Kutsumme kaikki mukaan juhlistamaan yhtä Turun historiallisimmista kortteleista, joka on edelleen täynnä elämää. Yleisötapahtumassa Casagrandentalon edustalla olevalla Vähätorilla voi tutustua talon ravintoloihin ja luvassa on tapahtumarikas iltapäivä. Julkistamme muun muassa Casagrandentalosta yhteistyössä Turun yliopiston Miracle-projektin kanssa tehdyn yhdistetyn todellisuuden kulttuurimatkailusovellutuksen, joka on osa Suomi 100 -hanketta.
Kiinteistö Oy Casagrandentalon hallituksen puheenjohtaja, arkkitehti Benito Casagrande
Johtavan italialaisen laivayhtiö Mobyn ja St. Peter Linen vuoden 2016 lopulla käynnistynyt menestyksekäs yhteistyö tuo Itämerellä risteileville Princess Anastasian matkustajille venäläis-italialaisen vieraanvaraisuuden, mukavuuden ja tunnelman. Moby tunnetaan huippuluokan risteilyistään ja yhtiön kolme lippulaivaa ovat saaneet Seal of the Quality -tunnustuksen. Moby on valittu myös parhaaksi laivayhtiöksi Italia Travel Awards 2016 -äänestyksessä.
MOBY SPL:n pääjohtaja Alessandro Onorato
Pietarin risteilyillä on 72 tunnin viisumivapaus. Nyt Pietarissa on myös mahdollisuus yöpyä laivalla torstain ja perjantain välinen yö.
MOBY SPL:n johtaja Sergei Kotenev
Kuntavaalien alla on tärkeä muistaa, että kunnan hyvinvointi on riippuvainen sen yrityksistä. Yritykset tuovat työpaikat ja sitä kautta verotulot palveluiden kehittämiseen. Siksi kunnalla ei ole tärkeämpää tehtävää kuin auttaa yrityksiä menestymään. On syytä kysyä jokaisen julkisen palvelun äärellä, voisiko sen teettää yksityisillä yrityksillä. Yritykset voivat tehdä paljon enemmän yhteiskunnan hyväksi.
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen
Ehdokasasettelu on juuri päättymässä. Jäsenyrittäjistämme iso joukko on jälleen asettunut ehdolle kuntavaaleissa, mikä on hienoa, vaikka esimerkiksi ajankäyttö koetaan usein haasteena. Yrittäjä on elinvoimapolitiikan asiantuntija.
Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter
Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen lisäkyselyn tuloksista selviää myös, että varsinaissuomalaiset yrittäjät pitävät Sipilän hallituksen tähän mennessä myönteisimpänä aikaansaannoksena maksuperusteisen arvonlisäveron käyttöönottoa ja yrittäjävähennystä toiseksi myönteisimpänä nykyisen hallituksen aikaansaannoksena.
Turun Seudun Osuuspankin toimitusjohtaja Olli-Pekka Saario
Merenguen rytmi identifioi meidät maana. Se on osa juuriamme. UNESCOn tunnustus vahvistaa, että ylitämme rajoja, rikomme kielimuureja ja vaikutamme kaikissa maailman kolkissa merenguen rytmien kautta.
Magaly Toribio, markkinointineuvonantaja, Dominikaanisen tasavallan matkailuministeriö
Tällaisen kansainvälisen tunnustuksen saaminen on merkittävä saavutus Dominikaanisen tasavallan kulttuurille, koska merengue on ollut osa identiteettiämme yli vuosisadan ajan.
Magaly Toribio, markkinointineuvonantaja, Dominikaanisen tasavallan matkailuministeriö
Erityisesti Turun alueella telakan hyvä tilanne näyttää vaikuttavan konkreettisesti yritysten liikevaihtoa lisäävästi ja muuallakin maakunnassa myönteisesti yleiseen ilmapiiriin. Maakuntaennusteen tulokset vahvistavat myös, että Yrittäjien jäsenyrityksillä on suuri merkitys uusien työpaikkojen luomisessa Varsinais-Suomessa.
Hanna Munter, toimitusjohtaja, Varsinais-Suomen Yrittäjät
Osuuspankki kuuntelee herkällä korvalla yrittäjiä. Haluamme jatkossakin palvella varsinaissuomalaisia yrittäjiä ja vastata heidän odotuksiinsa. Myös paikallisuuttamme arvostetaan, sillä 73 prosenttia Maakuntaennusteen vastaajista pitää melko tai erittäin tärkeänä sitä, että omassa kunnassa toimii paikallispankki.
Olli-Pekka Saario, toimitusjohtaja, Turun Seudun Osuuspankki
Olemme todella iloisia, että KuntaPro ja Yleisradio valitsivat Eazybreakin. Kasvumme on vahvalla pohjalla ja Eazybreakin työsuhde-etujen mobiilipalvelujen kysyntä kasvaa kaksinumeroisin luvuin. Tälle vuodelle ennakoimme noin 20 prosentin kasvua. Ensi vuonna haluamme tarjota entistäkin kilpailukykyisempiä tuotteita paitsi suuryrityksille, niin myös pienemmän kokoluokan yrityksille.
Eazybreakin toimitusjohtaja Antti Känsälä
Haluamme tarjota asiakkaillemme modernin lounasmaksamisen palvelun, joka tuo lisäarvona helppokäyttöisyyttä ja sujuvuutta hallintoon. Turhat prosessit poistuvat ja manuaalinen työ vähenee automatiikan ansiosta. Käyttäjä puolestaan voi unohtaa paperiset setelit ja käyttää maksamiseen kännykkää.
KuntaPron palvelujohtaja Ari Räsänen
Mobiilimaksamiseen perustuva Eazybreakin lounasetu tehostaa merkittävästi työsuhde-etujemme hallinnointia. Palvelu on helppokäyttöinen myös edun saajille. Meille Eazybreakin mobiilipalvelu on kustannustehokkain vaihtoehto.
Sami Toiviainen, Yleisradio
Yhteistyömme Eazybreakin kanssa on hyvää. Syvennämme nyt yhteistyötämme ja tuomme markkinoille henkilöstöliikuntaetuun liittyviä palveluja, joilla työnantaja voi kannustaa henkilöstöään liikkumaan. Olympia-brändi valjastetaan nyt ensimmäisen kerran suomalaisen työelämän ja suomalaisten työntekijöiden hyvinvoinnin edistämiseen. Luonteva yhteistyökumppani tähän on suomalainen työsuhde-etujen mobiilimaksamisen edelläkävijä Eazybreak.
Anu Helin, Suomen Olympiakomitea – Valo ry:n liiketoimintajohtaja, Wellness
Yhteistyö Olympiakomitean kanssa on meille kunnia-asia. Se vastaa erinomaisesti myös yrityksemme periaatteita vastata jatkuvasti asiakkaidemme tarpeisiin ja toimia kehityksen kärjessä työsuhde-etujen mobiilimaksamisessa. Haluamme olla paras kumppani sekä henkilöstöetuja tarjoaville organisaatioille että etuja käyttäville työntekijöille.
Antti Känsälä, Eazybreak Oy:n toimitusjohtaja
Kreikka on kesäkauden suosituin valmismatkakohde suomalaisille ja Kreikan suosio kasvaa tänä vuonna edelleen viime vuodesta. Tarjontatilastojen perusteella tällä kesäkaudella yli puolet, 53 prosenttia, suomalaisten tekemistä vapaa-ajan valmismatkoista suuntautuu Kreikkaan.
SMALin matkanjärjestäjäryhmän puheenjohtaja Tiina Sirén
Kreikan saaret ovat olleet perinteisesti suosittuja suomalaisten keskuudessa pitkälle syksyyn. Ateenan ja Thessalonikin lisäksi myös monet muut Kreikan mantereen kohteet kasvattavat jatkuvasti suosiotaan. Erityisesti vaellus vuorilla ja muut aktiivilomailuun liittyvät mahdollisuudet lisäävät kiinnostusta ympärivuotiseen matkailuun Kreikan manterella.
Kreikan valtion matkailutoimiston Suomen, muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden johtaja Stavroula Skaltsi
– Maamme vihreys ja monimuotoisuus houkuttelevat myös suomalaisia. Panostamme matkailupalveluihin, joiden tuottamisessa korostamme kestävää kehitystä ja innovatiivisuutta. Myös digitaalisten matkailupalveluiden kehittäminen on keskeisessä roolissa. Olemme sitoutuneet toimimaan sloganimme Vihreä. Aktiivinen. Terveellinen. mukaisesti.
Slovenian Suomen suurlähettiläs Tone Kajzer
Eurofacts on pitkän linjan yhteiskunnallinen ja viestinnällinen osaaja, jolla on luotettava mainepääoma. Tulevaisuudessa verkotumme yrityksiin ja päättäjiin aikaisempaa syvällisemmin yhteistyössä myös Eurofactsin kanssa. Eurofacts valikoitui kumppaniksemme ammatillisen osaamisen ja korkeiden eettisten toimintaperiaatteiden ansiosta. Myös palvelut Venäjällä tarjoavat yhteistä rajapintaa.
Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Pasi Huovinen
Haluamme molemmat korostaa toiminnassamme korkean tason asiantuntemusta sekä verifioidun ja oikea-aikaisen tiedon merkitystä liiketoiminnan kilpailutekijänä. Uudistuksilla vastaamme asiakkaidemme muuttuviin tarpeisiin ja päätöksentekoympäristön murrokseen. Asiakkaamme ovat tuloshakuisia. Uudessa kokoonpanossa pystymme palvelemaan heitä entistäkin paremmin tarjoamalla sääntelyyn, päätöksentekoon, viestintään ja vaikuttamiseen korkealuokkaisia asiantuntijapalveluita niin Suomessa, EU:ssa kuin Venäjälläkin. Vastauksemme viestintätoimistoalan politisoitumiseen on yritysten ongelmien ymmärtäminen, asiantuntemus ja kyky hyödyntää faktaa.
Eurofactsin uusi toimitusjohtaja ja osakas Urho Blom
Dominikaaninen tasavalta on ylpeä kolmannen kerran saamastaan tunnustuksesta Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen parhaana golfkohteena.
Dominikaanisen tasavallan Tukholmassa sijaitsevan matkailutoimiston johtaja Patricia Polanco de Olmos
Golf Destination of the year in Latin America and Caribbean 2016 -palkinto on hieno tunnustus pitkäjänteiselle sitoutumisellemme korkeatasoisten puitteiden ylläpitoon ja ensiluokkaisten palvelujen tarjoamiseen hotelleissamme ja maailmanluokan golfkentillämme.
Dominikaanisen tasavallan Tukholmassa sijaitsevan matkailutoimiston johtaja Patricia Polanco de Olmos
Missään muualla maailmassa golfelämys ei vedä vertoja Dominikaaniselle tasavallalle.
Golflegenda Jack Nicklaus
Työmarkkinoiden sääntelyn keventäminen edistäisi pk-yrittäjien työllistämismahdollisuuksia ja uusien työpaikkojen syntyä. Mitä vähemmän turhaa sääntelyä ja enemmän mahdollisuuksia työpaikkasopimiseen, sen paremmat edellytykset kasvulle.
Hanna Munter, Varsinais-Suomen Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja ja Suomen Yrittäjien hallituksen varapuheenjohtaja