Thaimaa jatkaa taistelua muovijätettä vastaan
Thaimaa oli ensimmäinen Upcycling the Oceans -projektin aasialainen osallistuja, ja nyt se ottaa ympäristönsuojelussa seuraavan askeleen. Elokuusta lähtien Thaimaan kaikissa 154 kansallispuistossa kannustetaan vähentämään kertakäyttömuovin käyttöä. Kampanjan odotetaan vähentävän jätettä kolmen miljoonan muoviesineen verran.Thaimaan kansallispuistoista sekä villieläinten ja kasvien suojelusta vastaava viranomainen (DNP) aloittaa elokuussa Thaimaan matkailutoimiston tukemana taistelun muovijätettä vastaan. Muovi on haitallista ympäristölle, ja suuri osa siitä päätyy Thaimaata ympäröiviin
Ravintoloistaan ja baareistaan tunnettu Bangkok on vihdoin saanut ensimmäisen Michelin-oppaansa. Eilen julkaistu opas nostaa Bangkokin samaan kastiin New Yorkin, Pariisin, Lontoon ja muiden maailmanluokan kulinarismikohteiden kanssa. Maailman parhaisiin ravintoloihin johdattavaan kuuluisaan oppaaseen on valittu 17 paikallista ravintolaa, muun muassa Gaggan, Bo.lan ja Paste.
Etkö ole vielä käynyt Nahmissa, Le Normandiessa tai Mezzalunassa? Testaa ne ihmeessä seuraavalla visiitilläsi! Kyseiset kolme mainitaan 14 muun bangkokilaisravintolan kanssa vuoden 2018 Michelin-oppaassa. 6.
Nauti Etelä-Thaimaan Khanomin rauhallisesta ja kauniista rantaviivasta, jota suuret turistimäärät eivät ole vielä löytäneet. Alue on koskematon keidas luonnon ja kulttuurin ystäville. Tarjolla on eräitä maan upeimmista rannoista, vesiputouksista, saarista sekä ruoka- ja juomakokemuksista.Khanom on pieni ja hiljainen kaupunki Nakhon Si Thammaratin provinssissa, joka sijaitsee tunnetumpien Surat Thanin, Krabin ja Trangin provinssien vieressä. Se on valloittava vaihtoehto matkailijoille, jotka haluavat välttää liiankin suosittuja turistikohteita. Pitkä rantaviiva Siiaminlahdella on
Moni yhdistää Thaimaan rantoihin, palmuihin ja rentoon elämänmenoon, mutta mitä jos tähän kuvioon lisäisi vielä aktiivisen lomailun? Thaimaan monipuolinen luonto ja miellyttävä ilmasto tarjoavat upeat edellytyksen aktiiviselle lomalle. Tässä viisi tapaa viettää aktiivilomaa Thaimaassa.
Jooga – keho ja mieli tasapainoonThaimaa on suosittu joogakohde, joka tarjoaa ihanteelliset puitteet yli 5000 vuotta vanhan, mieltä ja kehoa tasapainottavan aktiviteetin harjoittamiselle. Jooga oli alun perin menetelmä, jolla edistettiin lähinnä henkistä kasvua, mutta se on kehittynyt ajan myötä