Lumet ajettava hyvän talvisään aikana pois kiinteistöjen tonteilta
Koronaviruspandemia vaikuttaa yllättävissäkin yhteyksissä. ISS Palveluiden Kiinteistön ylläpidossa on kiinnitetty huomiota parkkipaikkojen käyttämiseen lumien läjityspaikkoina. Kun kiinteistöjen käyttäjät ovat tavallista enemmän etätöissä, parkkipaikan käyttö lumien läjityksessä houkuttelee. Keväällä poiskuljettamattomat lumet ovat kuitenkin riski kiinteistölle, ja jo nyt ne aiheuttavat turvallisuusvaaran.– Meillä eteläisemmässä Suomessa näin luminen talvi on nykyvuosina ollut enemmän poikkeus kuin sääntö. Nyt erityisen poikkeuksellista on se, että lunta tuli valtavasti lyhyessä ajassa, ISS:

ISS Palveluiden olosuhde- ja energianhallintakeskus päivitti nimensä muotoon ISS HUB kuvaamaan paremmin sen kehittyvää ja tuntuvia kustannussäästöjä tuottavaa kokonaispalvelua.Kuopiossa vain harvojen tarkkaan tietämässä osoitteessa, kymmeniä metrejä maan alla, parisenkymmentä ISS:n energianhallinnan ja kiinteistövalvonnan ammattilaista kaivaa suomalaisille yrityksille merkittäviä kustannussäästöjä auttamalla niitä optimoimaan kiinteistöjensä toimintaolosuhteita ja energiankulutusta.
– Saumattomana kokonaisratkaisuna ISS HUB kykenee tuottamaan asiakkaillemme paitsi paremmat
Ennen kiinteistöhuollon perustyökalut olivat luuta ja lapio. Nyt työkaluista tärkeimmäksi on noussut tieto. Kiinteistöt ovat osa kiertotaloutta, ja niitä ei ole varaa hukata huonolla hoidolla.– Kiinteistöjen ylläpito nähdään usein vain kulueränä eikä tuottavuuden välineinä. Se on osin palvelujentuottajien oma vika, koska emme ole osanneet osoittaa tuottamaamme lisäarvoa, sanoo Antti Toivanen.
Toivanen on Lassila & Tikanojan kiinteistöpalveluiden asiakkuusjohtaja. Hänen mukaansa palvelullistuvassa yhteiskunnassa kiinteistötkin ovat muuttumassa palvelualustoiksi. Ja koska tarpeet ovat