Tutkimus: Onnistumiset työssä ovat pohjoissuomalaiselle tärkeitä
Yli kolme neljästä Pohjois-Suomen alueella asuvasta on sitä mieltä, että hyvään työpäivään kuuluvat erityisesti onnistumisen kokemukset. Valtakunnallisesti vastaava osuus on pienempi, 64 prosenttia. Myös kivoilla työkavereilla on suuri merkitys työssä viihtymiselle.– Työkaverit ovat olennainen osa onnistunutta työpäivää noin 60 prosentille suomalaisista. Erityisesti nuoret arvostavat toimivan työyhteisön korkealle. Alle 34-vuotiaille kivat työkaverit ovat tärkeämpiä kuin onnistumisen ilo, kertoo suomalaisten työssä viihtymistä kartoittavan tutkimuksen teettäneen ISS Palveluiden