Yritysten suhdannenäkymät hiipuvat Hämeessä
Hämeen teollisuuden ja rakentamisen suhdannetilanne laski lokakuussa selvästi normaalia heikommaksi, selviää EK:n lokakuussa tekemästä suhdannebarometrista. ”Loppuvuotta koskevat suhdannenäkymät ovat hiipuneet teollisuudessa ja rakentamisessa, kuten myös palvelualalla alkusyksyn aikana”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio.”Heinäkuussa tehdyssä kyselyssä teollisuus- ja rakennusalan yritysten odotukset olivat vielä koko maata paremmat”, Aaltio sanoo. ”Saldoluku oli silloin 4, kun nyt lokakuussa luku oli -35. Palveluiden saldoluku on myös laskenut hieman ja on -13 (