Maailma pelastetaan meri kerrallaan
Itämeri on moniongelmainen potilas, jonka pelastamisessa on keskityttävä muotioikkujen sijaan olennaiseen. Ilmastonmuutoksen edetessä vauhtia tarvitaan lisää, mutta kun huomio kiinnitetään sinne, missä saadaan aikaan tutkitusti suurin vaikutus, pystytään saamaan enemmän aikaan ja saavuttamaan jo mahdottomiksi tuomittuja asioita.John Nurmisen Säätiö on tarttunut kaikin voimin tehdäkseen mahdottomalta kuulostavasta haasteesta totta, ja tähänastiset tulokset puhuvat puolestaan; esimerkiksi itäisellä Suomenlahdella sinilevän määrä on vähentynyt jo merkittävästi. Kaikilla Itämeren rannoilla on

Jättipalsami on haitallinen vieraskasvi, joka leviää räjähdysmäisesti. Jokainen meistä voi osallistua yhteisiin talkoisiin, joilla saadaan luonnonkasvimme jälleen kukoistamaan!Vieraslajit ovat kasveja, jotka eivät kuulu luontoomme. Ne kasvavat nopeasti ja peittävät alleen alkuperäiset niitty- ja ketokasvimme. Haitallisimpina vieraskasveina pidetään jättipalsamia, lupiinia ja jättiputkea, jotka ovat levinneet luontoomme kotipuutarhoista.
Kitke lähiympäristösi vieraskasvit
Monet Maa- ja kotitalousnaisten paikallisyhdistykset järjestävät järjestön perinteisenä Impin päivän