Kustannus Oy Duodecimin syksyn 2012 tuoteluettelo on ilmestynyt to, elo 23, 2012 09.52 CET Voit tutustua Kustannus Oy Duodecimin sähköiseen tuoteluetteloon osoitteessa: http://www.e-julkaisu.fi/duodecim/tuoteluettelo_syksy_2012/.
Suomen Punainen Risti lähettää klinikoita ja hoitohenkilökuntaa Sierra Leonen kolera-alueelle ke, elo 22, 2012 10.23 CET 13 Suomen Punaisen Ristin kansainvälistä avustustyöntekijää lähtee tällä viikolla Sierra Leoneen pystyttämään ja ylläpitämään kahta koleraklinikkaa. Suomalaisten lääkäreiden, sairaanhoitajien ja teknikoiden lisäksi klinikoille palkataan paikan päältä sierraleonelaista henkilökuntaa tarpeen mukaan. Klinikat toimivat yhteistyössä Sierra Leonen terveysministeriön terveysasemien kanssa. Myös Sierra Leonen Punaisen Ristin vapaaehtoiset ja työntekijät ovat aktiivisesti mukana koleraa ehkäisevässä työssä.Suomalaisten avustustyöntekijöiden lisäksi Suomen Punainen Risti lähettää Sierra Leoneen noin
Humanitaarisen avun päivänä 19.8. Punainen Risti: Siviilit ja auttajat on jätettävä rauhaan pe, elo 17, 2012 09.25 CET Kaikkien ihmisten on saatava lääkintä- ja muuta apua aina, myös taistelujen keskellä. Näin vaatii Punainen Risti sunnuntaina 19.8., maailman humanitaarisen avun päivänä. Järjestö nostaa esille kolme aluetta: Syyrian, Kongon demokraattisen tasavallan ja Somalian.>>Katso videot netistä: www punainenristi.fi tai www.icrc.org(17.8. Syyrian Punaisen Puolikuun puheenjohtajan tohtori Attarin haastattelu, 18.8. Keysaneyn sairaala Mogadishussa, 19.8. Punaisen Ristin työntekijä Kongon demokraattisessa tasavallassa.) Syyriassa varastetaan ambulansseja Syyriassa Punainen Risti on onnistunut
Nälkäpäivänä lievitetään hätää to, elo 16, 2012 12.29 CET Punainen Risti haastaa kaikki auttamaan 13.-15.9.Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys Operaatio Nälkäpäivä järjestetään 13.-15.9. Nälkäpäivänä kerätään varoja Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Keräysvaroja ei sidota ennalta tiettyihin avustuskohteisiin, jotta niillä voidaan auttaa nopeasti, kun apua tarvitaan. Tällä hetkellä apua tarvitaan esimerkiksi Länsi-Afrikassa Sahelin alueella. Köyhissä yhteisöissä kärsitään jo paikoin nälänhädästä. Kriisi koskettaa noin 16 miljoonaa ihmistä. - Tilanne Sahelilla on vaikea, koska nälänhädän syitä on monia. Nälänhätä johtuu ruuan
Allergia- ja astmaliitto: Vanhempien kerrottava vakavasta allergiasta koululle ja päiväkotiin to, elo 16, 2012 09.47 CET - Varmista, että päiväkodin tai koulun henkilökunta tietää lapsesi vakavasta allergiasta. Vie adrenaliini-injektori koululle ja opasta lapsesi hoitajat sen käyttöön, Allergia- ja astmaliitto kehottaa.Syksyllä on aika kerrata anafylaksian vaatima ensiapu niin kouluissa kuin päiväkodeissa. Terveydenhoitaja opastaa tarvittaessa henkilökuntaa ensiapuna käytettävän adrenaliini-injektorin käyttöön. Samalla tarkistetaan, että lapsen henkilökohtaisen injektorin päivämäärä ei ole vanhentunut. - Vanhentunut injektori on hyvä harjoitusväline. Sillä voidaan kokeilla pistoksen antamista vaikkapa
Punaisen Ristin vapaaehtoiset päivystävät Madonnan konsertissa to, elo 09, 2012 12.28 CET Suomen Punaisen Ristin ensiavun vapaaehtoiset pitävät huolta konserttivieraista Madonnan konsertissa Olympiastadionilla 12.8. Vapaaehtoiset myös päivystävät alueella jo ennen konserttia ja auttavat tarvittaessa konserttia järjestävää henkilökuntaa.Ensiapuryhmä hoitaa paikan päällä juhlijoiden pienet haavat ja vammat. Lisäksi vapaaehtoiset tilaavat paikalle ammattiapua, jos hätä on suuri. Ensiavun vapaaehtoiset tunnistaa punaisista ensiapuliiveistä. Kaikki Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat täysi-ikäisiä ja tehtäväänsä koulutettuja. Tänäkin vuonna vapaaehtoisia on mukana yli 60
Punaisen Ristin vapaaehtoiset auttavat juhlijoita Flow:ssa to, elo 09, 2012 12.24 CET Suomen Punaisen Ristin ensiavun ja päihdetyön vapaaehtoiset pitävät huolta festarivieraista Flow-festivaaleilla Suvilahdessa 8. – 12.8.Ensiapuryhmä hoitaa paikan päällä juhlijoiden pienet haavat ja vammat. Lisäksi vapaaehtoiset tilaavat paikalle ammattiapua, jos hätä on suuri. Festarialueelta löytyy myös Punaisen Ristin ensiapubussi. Ensiavun vapaaehtoiset tunnistaa punaisista ensiapuliiveistä. Päihdetyön vapaaehtoiset kiertelevät festarivieraiden joukossa ja tarjoavat apuaan. He kertovat päihteiden haitoista ja auttavat tarvittaessa löytämään muita auttavia tahoja. – Tavoitteena on,
Suomen Punainen Risti lähettää 200 000 euroa Sahelin avustusoperaatioon ke, elo 08, 2012 15.26 CET Suomen Punainen Risti lähettää 200 000 euroa Länsi-Afrikan Sahelin alueelle. Sahelin alueen maat kärsivät ruokakriisistä, joka koskettaa yli 16 miljoonaa ihmistä. Humanitaarisen avun tarve Sahelilla on valtava.- Ruokakriisille on monia syitä. Kriisi johtuu muun muassa ruuan hinnan noususta maailmanmarkkinoilla ja yhteisöjen köyhyydestä Sahelin alueella. Myös epäonnistuneet sadot ovat osasyy kriisiin. Tilannetta pahentaa Malin sisäinen konflikti, joka pakottaa ihmiset pakenemaan. Pakolaisuudella on laajoja seurauksia myös naapurimaissa, sanoo Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan
Suomen Punaisen Ristin viestintäyksiköt Afrikkaan pe, heinä 27, 2012 11.27 CET Suomen Punainen Risti on kehittänyt uudenlaisen viestintä- ja mediayksikön katastrofitilanteita varten. Elokuun alussa viestintäyksiköt lähetetään Sahelin alueelle ja Keniaan.Viestintäyksiköt pystyvät lähettämään medialle monipuolista viestintäaineistoa, kuten korkealaatuista videomateriaalia kentältä sekä antamaan tarvittaessa haastatteluita ja tilannekatsauksia. Elokuun alussa yksiköt työskentelevät Sahelin alueella Länsi-Afrikassa sekä Keniassa. Vakava aliravitsemus uhkaa 19 miljoonaa ihmistä Sahelin alueella. Keniassa toivutaan viime vuonna Itä-Afrikkaa koetelleesta kuivuuskriisistä,
Punaisen Ristin vapaaehtoiset päivystävät Kotkan Meripäivillä ke, heinä 25, 2012 12.53 CET Suomen Punaisen Ristin ensiavun vapaaehtoiset pitävät huolta juhlijoista Kotkan Meripäivillä 26.–28.7.Punaisen Ristin ensiavun vapaaehtoiset päivystävät aamupäivisin kauppatorilla, ja illalla he kiertävät kaupungilla ja siirtyvät puistoihin. - Erityisesti nuoret joutuvat ikänsä takia jäämään aidatun satama-alueen ulkopuolelle. He juhlivat etenkin puistoissa, missä kiertää tänä vuonna kolme ensiavun jalkapartiota heitä auttaen, kertoo Punaisen Ristin Karhulan osaston ensiapuryhmän johtaja Antti Tiittanen. Ensiapuryhmä hoitaa paikan päällä juhlijoiden pienet haavat ja vammat. Lisäksi
Punaisen Ristin vapaaehtoiset päivystävät Lempäälän Puntala-rockissa ke, heinä 25, 2012 10.01 CET Suomen Punaisen Ristin ensiavun ja päihdetyön vapaaehtoiset pitävät huolta juhlijoista Puntala-rockissa 27.–28.7.Punaisen Ristin ensiapupiste löytyy festarialueelta ympäri vuorokauden. Ensiapupäivystys alkaa perjantaina kello 16 ja päättyy sunnuntaina kello 12. Ensiapuryhmä hoitaa paikan päällä juhlijoiden pienet haavat ja vammat. Lisäksi vapaaehtoiset tilaavat paikalle ammattiapua, jos hätä on suuri. Ensiavun vapaaehtoiset tunnistaa punaisista ensiapuliiveistä. Ensiapupisteen yhteydessä toimii myös Punaisen Ristin selviämisasema, johon vahvasti päihtyneet otetaan selviämään
Punaisen Ristin vapaaehtoiset päivystävät RockCockissa ti, heinä 24, 2012 15.22 CET Suomen Punaisen Ristin ensiavun ja päihdetyön vapaaehtoiset pitävät huolta juhlijoista RockCockissa 27.-28.7. Vapaaehtoiset tavoittaa ensiaputeltasta, joka sijaitsee festivaalialueella rannassa. Ensiaputeltan yhteydessä on myös selviytymisasema. Ensiapupiste ja selviytymisasema ovat avoinna perjantaina klo 14 – 01 ja lauantaina klo 13 – 01.Lisäksi vapaaehtoiset kiertelevät festarivieraiden joukossa ja tarjoavat apuaan. Ensiapuryhmä hoitaa paikan päällä juhlijoiden pienet haavat ja vammat. Lisäksi vapaaehtoiset tilaavat paikalle ammattiapua, jos hätä on suuri. Ensiavun vapaaehtoiset
Punaisen Ristin päihdetyön vapaaehtoiset päivystävät Qstockissa ti, heinä 24, 2012 14.34 CET Suomen Punaisen Ristin päihdetyön vapaaehtoiset pitävät huolta juhlijoista Oulun Qstockissa 27.- 28.7. Päihdetyön vapaaehtoiset kiertelevät festarivieraiden joukossa ja tarjoavat apuaan. He kertovat päihteiden haitoista ja auttavat tarvittaessa löytämään muita auttavia tahoja.– Tavoitteena on, että kaikilla olisi hauska ja turvallinen festaripäivä. Vapaaehtoisten tehtävänä ei ole tuomita ketään, sanoo Punaisen Ristin päihdetyön suunnittelija Piia Jounila. – Vapaaehtoisten kanssa voi halutessaan jutella päihteisiin liittyvistä huolista. Monet nuoret ovat tulleet esimerkiksi kertomaan,
Kun lapsi vierastaa kasviksia: Totuttelu kaikin aistein tuottaa yleensä tulosta ti, heinä 17, 2012 08.30 CET Herkullisten ja värikkäiden kasvisten valikoima on monipuolisimmillaan kesäaikaan. Nyt jos koskaan on helppo syödä kasviksia suositellut viisi kourallista päivässä. Mutta mikä neuvoksi, jos lapselle eivät nämä ruokalautasen väriläiskät lainkaan maistu?Kasviksissa, hedelmissä ja marjoissa on paljon karvaita ja happamia makuja, joita lapsi lähtökohtaisesti vierastaa. Vanhempien on hyvä muistaa, että uusiin ruokiin ja kasviksiin tutustuminen on aikaa vievä prosessi. - Keskimäärin tarvitaan 10-15 maistamiskertaa ennen kuin lapsi pitää uudesta ruoasta. Kasviksia pitää siis jaksaa toistuvasti
Lastenpuurot sokkotestissä: Muksu-puurot marjaisimpia, Muksu vadelma-kaurapuuro testin paras ma, heinä 02, 2012 09.41 CET Käyttövalmiiden lastenpuurojen sokkotestissä Muksu-puurot maistuivat markkinoiden marjaisimmilta*. Selkeä sokkotestin voittaja oli Muksu vadelma-kaurapuuro. Research Insight Finland toteutti Nutricia Baby Oy:n pyynnöstä tutkimuksen kesäkuussa 2012.Kaikki testatut marjoja sisältävät Muksu-puurot erottuivat kilpailevista puuroista marjaisuudellaan. Muksu vadelma-kaurapuurossa marjaisuus oli jopa 68 %:n mielestä puuroista parhaiten kohdallaan. Muksu vadelma-kaurapuuro selkeästi paras, muutkin Muksut pärjäsivät Muksu vadelma-kaurapuuro oli koko sokkotestin maultaan pidetyin puuro.
Suomi tarvitsee nyt toivoa pe, kesä 29, 2012 11.34 CET Lähestymme Sinua poikkeuksellisella pyynnöllä. Toivomme, että pyrkisit mahdollisuuksien mukaan tulevina viikkoina nostamaan myönteisiä ja toivoa herättäviä asioita julkisuuteen. Tiedämme, että pyyntö on hämmentävä, mutta sen takana on vakava huoli.Saamme päivittäin palautetta, jonka mukaan monet viimeaikaiset tapahtumat – Oriveden ja Hyvinkään ampumistragediat, eri puolilla Suomea tapahtuneet perhesurmat, pelottavat sivullisiin kohdistuneet väkivallanteot, mutta myös kuukausia jatkunut, globaaliin kokonaistalouteen liittyvä keskustelu irtisanomisineen ja synkkine tulevaisuuskuvineen – ovat
Allergia- ja astmaliitto sekä koivu- että heinäallergisille: Jatka samoilla allergialääkkeillä syksyyn saakka ke, kesä 20, 2012 08.16 CET Kevät oli raskas monelle siitepölyallergiselle koivun runsaan siitepölymäärän vuoksi.Allergia- ja astmaliitto kehottaa jatkamaan keväällä aloitettua lääkitystä syksyyn saakka, jos koivun lisäksi heinät tai pujo aiheuttavat allergiaoireita.- Allergialääkityksen pitkittämisestä syksyyn ei ole haittaa eikä lääkitys menetä tehoaan pitkässä käytössä. Lääkityksessä ei ole tarvetta pitää taukoa, jos oireita tulee myös heinistä tai pujosta, sanoo allergianeuvoja Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta. - Siitepölyallergian lääkitys on aina sama, oli oireiden aiheuttaja mikä kasvi tahansa,
Lähtökohtana lautasmalli: Maukkaat ja monipuoliset Muksu-ateriauutuudet ti, kesä 19, 2012 13.54 CET Muksu tuo lastenruokien valikoimaan kolme herkullista ateriauutuutta. Pienen lapsen makutottumuksia miellyttävien aterioiden lähtökohtana on ollut lautasmalli. Monipuoliset ateriat sisältävät runsaasti kasviksia.Muksu Maissia, bataattia ja kalkkunaa soseena (alkaen 6 kk, 125 g) on mieto aloitusateria makumatkan alkuun. Pohjoismaisiin makutottumuksiin kehitetyssä ateriassa on tasapainoinen maku ja kuluttajien toivoma yksinkertainen resepti. Kalkkunaa ja miedonmakuisia kasviksia sisältävässä ateriassa on käytetty myös terveellistä rypsiöljyä. Muksu Spagettilihavuoka (alkaen 8 kk, 200 g) on
Varaudu ennalta haavereihin kesän ensiapuohjeilla ma, kesä 11, 2012 14.50 CET Kesällä sattuu ja tapahtuu, kun liikutaan ja harrastetaan paljon. Pieniin ja vähän suurempiin haavereihin on hyvä varautua kesän ensiapuohjeilla, jotka Punainen Risti on koonnut nettisivuilleen osoitteeseen: www.punainenristi.fi.Ensiapuohjeisiin on koottu tyypillisimmät kesän vammat sekä neuvot, kuinka tulee menetellä haaverin sattuessa. Ohjeet kannattaa tulostaa ja ripustaa esimerkiksi mökin seinälle tai ottaa matkalle mukaan. - Tyypillisiä kesällä tapahtuvia tapaturmia ovat erilaiset kaatumisista aiheutuvat vammat kuten murtumat, nyrjähdykset ja venähdykset. Valitettavan yleisiä ovat
Allergia- ja astmaliitto peräänkuuluttaa elintarvikevalmistajien vastuuta pe, kesä 08, 2012 09.50 CET Elintarviketurvallisuusvirasto Evira julkaisi kesäkuun alussa pohjoismaisen valvontaraportin, jonka mukaan monien elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä allergisoivat ainesosat on merkitty virheellisesti. Allergia- ja astmaliitto ottaa kantaa raportin tuloksiin ja muistuttaa, että väärä pakkausmerkintä on pahimmillaan vakava terveysriski.Allergisoivien ainesosien ilmoittamiseen liittyviä virheitä todettiin 20 prosentissa tarkastetuista tuotteista. Kyse ei ole pikkujutusta, vaan on pahimmillaan ihmisen hengestä. Allergisia reaktioita mahdollisesti aiheuttavat ainesosat on nykylainsäädännön
Punaisen Ristin Nuorten turvatalot päivystävät myös kesällä ti, kesä 05, 2012 13.20 CET Turvatalot tarjoavat palveluitaan nuorille ja heidän perheilleen Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella ja Turussa.Helsingin turvatalo (Uudenmaankatu 32 A 6) on avoinna koko kesän. Päivystys, vastaanotto ja kriisimajoitus ovat avoinna joka päivä klo 17–10. Espoon (Kipparinkatu 2 as. 19) ja Vantaan (Sairaalakatu 3) turvatalot ovat avoinna normaalisti juhannusaattoaamuun saakka. Päivystys, vastaanotto ja kriisimajoitus Espoossa ja Vantaalla aukeavat jälleen 30.7. Espoon, Helsingin ja Vantaan Nuorten turvatalojen palvelut on keskitetty 22.6.–29.7. välisenä aikana Helsingin Nuorten
Kuntoutusta kuukävelyllä – Maailman ensimmäinen virtuaalimaailmaan liitetty kävelymatto Tampereelle ma, kesä 04, 2012 12.50 CET Pirkanmaan Erikoiskuntoutus on ottanut käyttöönsä maailman ensimmäisen virtuaalimaailmaan liitetyn painokevennetyn kävelymaton. Virtuaalimaailma stimuloi aivoja, motivoi harjoitteluun ja näin edistää kuntoutumista. Virtuaalimaailman integroinnista kävelymattoon vastasi tamperelainen ohjelmistotalo Vincit Oy.– Kuntoutukseen liitetyt erilaiset virikkeet – kuten virtuaalimaailma – aktivoivat aivojen syvien osien käyttöä ja nostavat pintaan tunteita, kokemuksia ja mielikuvia. Lukuisissa aivotutkimuksissa onkin todettu, että aivot reagoivat erityisesti virikelähtöiseen kuntoutukseen, mikä sekä
Lasten lihavuuden Käypä hoito -suositus julkaistu - Koko perheen elintapamuutosten tukeminen on tärkeää ma, kesä 04, 2012 08.00 CET Lasten ja nuorten lihavuus on yleistynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä. Lihavuuteen liittyviä sairauksia ja riskitekijöitä todetaan jo kasvuiässä, siksi lasten lihomista kannattaa ehkäistä ja lihavuutta hoitaa tavoitteellisesti. Lihavuuden ehkäisyssä ja lihavan lapsen hoidossa keskeistä on elintapamuutosten tukeminen. Elintapamuutoksiin on tärkeää saada mukaan koko perhe, korostaa lasten lihavuuden Käypä hoito -suosituksen päivittänyt työryhmä.Lasten ja nuorten lihavuus on yleistynyt hälyttävästi sekä Suomessa että maailmalla. Viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana ylipainoisten ja
Punaisen Ristin ensiapuryhmäläiset päivystävät koulujen päättäjäispäivänä to, touko 31, 2012 12.11 CET Helsingin keskustassa ensiapupäivystykseen osallistuu nelisenkymmentä Punaisen Ristin ensiapuryhmäläistä. He päivystävät lauantai-illasta myöhään aamuyöhön.Punaisen Ristin yhteistyökumppaneita päättäjäispäivän päivystyksessä ovat Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskus, seurakuntien erityisnuorisotyön Saapas ja Aseman lapset ry. Punainen Risti vastaa operaation ensiapujärjestelyistä. Ensiapupiste Hietaniemenrannassa, sairaankuljetuslinja-auto toiminnassa 2.6. klo 21.00 – 3.6. klo 03.00 Ensiapu- ja selviämisasema, Töölön nuorisotalo, Pohjoinen Hesperiankatu 22, toiminnassa 2.6. klo 21 -