Rovaniemen Teatterin syyskauden aloittavat musikaalikomedia Nunnia ja Konnia sekä Rosa Liksomin Everstinna
Rovaniemen Teatterin - Lapin alueteatterin syksyn 2022 ohjelmiston teemana on ”valintojen risteyksessä”. Ohjelmistoon valmistuu viisi uutta teosta, joiden lisäksi kellariteatteri Saivon uudella klubilla päästään tutustumaan pohjoisen musiikintekijöiden maailmaan. Tieva-näyttämön suurteos on rikollisen hauska musikaalikomedia Nunnia ja Konnia, jonka ohjaa teatterimme taiteellinen johtaja Miika Muranen. Musikaalin rinnalla Tievalla nähdään Arthur Millerin kirjoittama klassikkodraama Kauppamatkustajan kuolema. Vinttinäyttämö Kerolle tuodaan puolestaan Rosa Liksomin palkittuun kirjaan perustuva