Työttömyysturvan menot kasvussa
Työttömyyden perusturvan menot kaksinkertaistuneet kuudessa vuodessaTyöttömyyskassat ja Kela maksoivat työttömyysturvaetuuksia vuonna 2014 yhteensä 4 760 milj. euroa, mikä on 15 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Työttömyyskassojen maksaman ansioturvan osuus menoista oli 2 867 milj. euroa ja Kelan maksaman perusturvan osuus 1 933 milj. euroa. Työttömyysturvan menot ovat kasvaneet huomattavasti viimeiset kaksi vuotta. Itse asiassa etuusmenojen kasvu alkoi jo vuonna 2009. Viime vuonna perusturvan työttömyysturvamenot olivat 113 % suuremmat kuin vuonna 2008 vuoden 2014 rahanarvolla mitattuna.