Tarkkaavaisuutta pyöräteille: työmatkapyöräily lisääntyy, myös tapaturmien määrä kasvussa
Moni on kaivanut kesän kynnyksellä pyörän esille ja fillaroi töihin. Korona-aikana pyöräilyn suosio on lisääntynyt entisestään, ja työpaikoilla pyöräilyn monet hyödyt on syystäkin tunnustettu. Liikenteeseen kaivataan kuitenkin varovaisuutta: kun pyöräilijöiden määrä kasvaa, myös tapaturmia sattuu enemmän. "Tärkeintä on oikea tilannenopeus, sillä vaaratilanteet eivät aina johdu pyöräilijästä itsestään", sanoo Fennian riskipäällikkö Piia Kyllönen.Vuonna 2019 pyöräilijöille sattui Tapaturmavakuutuskeskuksen tilastojen mukaan lähes 5 000 työmatkatapaturmaa. Valtaosa tapaturmista oli lieviä,