Konecranes lahjoitti 200 000 euroa Aalto-yliopistolle
Konecranes on vuoden 2017 yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti tehnyt 200 000 euron lahjoituksen Aalto-yliopistolle. Puolet lahjoituksesta on tarkoitettu teknisten tieteiden ja puolet kauppatieteiden koulutuksen tukemiseen. "Lahjoitukset ovat jatkoa yhteistyöllemme Aalto-yliopiston kanssa", sanoo Konecranes-konsernin toimitusjohtaja Panu Routila. "Teknologia muokkaa tulevaisuutta ennennäkemättömällä tavalla, joten yritykset tarvitsevat uutta, osaavaa työvoimaa pysyäkseen mukana kehityksessä. Lahjoituksilla haluamme tukea yliopiston korkeatasoista opetusta. Uskomme, että laadukas