Nyt tarkkana liikenteessä
Lehdistötiedote7.8.2018 Koulujen alkaminen tuo paljon kokemattomia lapsia liikenteeseen. Aikuisen vastuulla on varmistaa turvallinen koulutie.Kouluvuosi käynnistyy tällä ja ensi viikolla kaikkialla Suomessa. Kaiken kaikkiaan peruskouluissa opiskelee noin 560 000 lasta, joten koulujen alku tarkoittaa isoa muutosta erityisesti aamu- ja iltapäiväliikenteeseen. Koulutien aloittaa tänä vuonna 61 000 ekaluokkalaista. ”Monet koulunsa aloittavat lapset ovat liikenteessä ensimmäistä kertaa itsenäisesti. Meidän aikuisten on tärkeää muistaa, että lapsen ei voi odottaa osaavan liikennesääntöjä