Nordean talousennuste: Haluamme kasvun jatkuvan - sopimuskorotukset korkeintaan 0,7 %
Suomen talous kasvaa nyt laaja-alaisesti. Viimeisen vuoden aikana kaikki kysyntäerät ovat kohentuneet. Nordea pitää vuoden 2017 talouskasvuennusteen 3 prosentissa ja ensi vuoden 2 prosentissa. Kansainvälinen talous elää korkeasuhdannetta, eikä käännettä alaspäin ole vielä näköpiirissä. Suomessa on elintärkeää jatkaa kilpailukyvyn parantamista, jotta talous ei sukella liikaa, kun vientikysyntä notkahtaa seuraavan kerran. Siksi syksyn palkkakierroksella sopimuskorotusten on jäätävä selvästi alle prosenttiin. Lisäksi tämän nousukauden aikana pitää pystyä tekemään talouden pidemmän aikavälin