Lokakuun tavaramerkki: Wattery
IPR-tietämys kuuluu yrittäjän perustaitoihin APT-Elektron toimitusjohtaja Pekka Tiainen kannustaa oman kokemuksensa vahvistamana käyttämään tavaramerkkiasioissa asiantuntijan apua. – Vaikka tavaramerkin rekisteröinti sinänsä on helppo työ, meille asiantuntijan puoleen kääntyminen varhaisessa vaiheessa toi esiin todella tärkeän huomion. Se oli osunut oman tutkani ohi. Kaikissa asioissa ei pärjää yksin, vaikka innostunut olisikin. Apua kannattaa hakea ja sitä on saatavissa. Tanskasta löytyi tavaramerkki, joka oli hyvin samankaltainen Tiaisen kehittelemän projektin työnimen kanssa.