Suomen Akatemian rahoittamassa GoverMat-hankkeessa pureudutaan sähköisen liikkuvuuden kannalta kriittisten raaka-aineiden kiertotalouteen
Lehdistötiedote 13.1.2022 Nelivuotisessa GoverMat -hankkeessa ovat mukana VTT, Itä-Suomen yliopisto, Aalto-yliopisto, Oulun yliopisto sekä kansainvälisiä yhteistyökumppaneita. Hankkeessa perehdytään sähköisen liikkuvuuden sovelluksissa, erityisesti akuissa, akkumateriaaleissa, elektroniikan komponenteissa ja kestomagneeteissa, käytettävien kriittisten raaka-aineiden kiertotalouteen.Valtioneuvoston tavoitteen mukaan hiilineutraali kiertotalousyhteiskunta on Suomen talouden perusta vuonna 2035. Lisäksi materiaalien kiertotalousasteen tulisi kaksinkertaistua vuoteen 2035 mennessä. Myös