17 SUOMALAISTA VIETTÄÄ 90-VUOTISPÄIVÄÄNSÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ ti, joulu 04, 2007 12.08 CET Suomessa asuu 17 henkilöä, jotka ovat syntyneet Suomen itsenäistymispäivänä 6.12.1917. Syntymäpäiväsankareista 15 on naisia ja miehiä on kaksi.Tiedot perustuvat väestötietojärjestelmän tilanteeseen 4.12.2007.Lisätietoja: informaatikko Seppo Helenius, puh. (09) 2291 6714
Ranskan Finnforest osti Gillet-jalostusyhtiön liiketoiminnan ti, joulu 04, 2007 12.00 CET 04.12.07Finnforest on ostanut Gillet S.A. -nimisen, Casteljaloux'ssa, Lounais-Ranskassatoimivan puunjalostajan liiketoiminnan. Näin Finnforest parantaamahdollisuuksiaan palvella tee-se-itse- ja tukkuriasiakkaita Ranskassa jaIberian niemimaalla. "Nyt Finnforest pystyy tarjoamaan asiakkailleen entistä laajemmantuotevalikoiman, enemmän viimeistelyvaihtoehtoja sekä kattavammatlogistiikkapalvelut Ranskassa ja Iberian niemimaalla", sanoo Jalostus ja jakelu-liiketoimintalinjan johtaja John Tong. "Pitkäaikainen kumppanuutemme ja Finnforestin suunnitelmat liiketoiminnankehityksestä tekevät
Lämmitys- ja liikennepolttonesteiden käytön energiatehokkuuden edistämisestä sopimus - Öljyalan tehokas energiansäästö jatkuu uudella sopimuksella ti, joulu 04, 2007 11.47 CET Öljylämmitystaloissa on saavutettu merkittävää energiansäästöä viimeisten kymmenen vuoden aikana Höylä-energiansäästöohjelman toimenpitein. Määrältään noin 1,7 terawattitunnin energiansäästö vastaa jo nyt peräti kymmentä prosenttia EU:n Suomelle energiapalveludirektiivillä asettamasta yleisestä energiansäästötavoitteesta. Säästöä on saatu ennen kaikkea ikääntyneitä öljylämmityslaitteita uusimalla.Tiistaina 4. joulukuuta tehty Höylä III-energiatehokkuussopimus vuosille 2008-2016 jatkaa öljylämmityksen energiatehokkuuden parantamista. Uutena alueena myös liikennepolttoaineet on nyt otettu
Antti Larsio Suomen Microsoftin teknologiajohtajaksi ti, joulu 04, 2007 11.28 CET LEHDISTÖTIEDOTE 4.12.2007Antti Larsio Suomen Microsoftin teknologiajohtajaksi------------------------------------------------------------Tämän tiedon välitti Cision tiedotepalvelu, http://newsroom.cision.com
Euroopan alueiden suhdanteet 2008 -kysely: Työllisyyden odotetaan kasvavan Suomessa ripeästi ti, joulu 04, 2007 11.14 CET Suomalaisten yritysten odotukset yleisestä suhdannekehityksestä ovat hieman laskeneet. Yritysten odotukset liikevaihdon ja investointien kasvusta ovat myös laskeneet vuoden takaiseen verrattuna. Sen sijaan yritysten henkilökunnan kasvuodotukset ovat nousseet viime vuodesta, käy ilmi Euroopan alueiden suhdanteet 2008 -selvityksestä.Suomen yleisten suhdanneodotusten saldoluku vuodelle 2008 on +22. Se on euroalueen keskiarvon (+18) yläpuolella, mutta alle EU-maiden keskiarvon (+25).Suomalaisten yritysten tulevaisuuden odotukset ovat maltillistuneet viime vuoden vastaavaan ajankohtaan
Nimityksiä Fazer- konsernin johdossa ti, joulu 04, 2007 11.06 CET Fazer-konsernin hallitus on nimittänyt tekniikan tohtori Harri-Pekka Kaukosen (44) Fazer-konsernin varatoimitusjohtajaksi ensimmäinen joulukuuta 2007 alkaen. Kaukonen, joka on kuluvan vuoden huhtikuusta alkaen toiminut sekä konsernin talousjohtajana että Fazer Venäjän toimitusjohtajana, vastaa uudessa asemassaan yhä Fazer Venäjästä sekä konsernin tietohallinnosta ja strategisesta kehityksestä. Kaukonen aloitti talousjohtajana Fazerilla vuonna 2003. Tätä ennen hän oli partnerina McKinsey & Company:ssa.Fazer-konsernin hallitus on nimittänyt kauppatieteiden maisteri Krister Fribergin (56)
Itsenäisyyttä juhlitaan lauhassa säässä ti, joulu 04, 2007 10.38 CET Itsenäisyyspäivää juhlivassa Suomessa vallitsee lounainen lauha ilmavirtaus. Ilmatieteen laitoksen 4. joulukuuta laatiman ennusteen mukaan itsenäisyyspäivän aikana lämpötila kohoaa plussan puolelle Keski-Lappia myöten. Lauhinta on maan länsiosassa, jossa lämpötila on 5 asteen tienoilla, muualla 0 ja 5 asteen välillä. Ajoittain sataa vettä, Lapissa sade tulee vetenä tai lumena. Lounaistuuli on ajoittain navakkaa.Ilmastotilastojen mukaan itsenäisyyspäivään mennessä Suomessa on siirrytty tavallisesti termiseen talveen. Joulukuun 6. päivän ylin lämpötila vaihtelee tyypillisesti maan etelä- ja
TECNOMENILLE 6,5 MILJOONAN US DOLLARIN LAAJENNUSTILAUS LATINALAISESTA AMERIKASTA ti, joulu 04, 2007 09.00 CET Tecnomen on saanut Latinalaisesta Amerikasta merkittävän laajennustilauksenkoskien Tecnomenin Convergent Charging -ratkaisua. Laajennustilauksen arvo on6,5 miljoonaa dollaria (USD), ja se toimitetaan osittain joulukuussa 2007.Tecnomen Convergent Charging -ratkaisua voidaan käyttää sekä ennakko- ettäjälkilaskutuksessa, ja sillä voidaan laskuttaa ja hinnoitella äänipuheluita,videopuheluita, dataliikennettä sekä sisältöpalveluita niin matkapuhelin- kuinlankaverkoissakin. Ratkaisuun sisältyy uusi lisäarvopalveluvalikoima, joka onoptimoitu kasvattamaan liittymän keskimääräistä
JAANA RINNE KONECRANES-KONSERNIN HENKILÖSTÖJOHTAJAKSI ti, joulu 04, 2007 08.45 CET JAANA RINNE KONECRANES-KONSERNIN HENKILÖSTÖJOHTAJAKSIKauppatieteiden maisteri Jaana Rinne on nimitetty Konecranes-konserninhenkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 4.joulukuuta 2007 alkaen. Rinteenvastuualueeseen kuuluvat kaikki henkilöstön kehittämiseen jahenkilöstöhallintoon liittyvät asiat. . Jaana Rinne siirtyy uuteen tehtäväänsä Kunnossapito-liiketominta-alueenhenkilöstöjohtajan paikalta. Hän on työskennellyt yrityksessä vuodesta 1986lähtien, vuosina 1986-1997 eri taloushallinnon tehtävissä ja vuodesta 1997alkaen henkilöstöhallinnon tehtävissä, ensinStandardinostolaitteet-
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö ilmoittaa merkittävästä lisäyksestä kaivosalueen mineraalivarantoihin ti, joulu 04, 2007 08.29 CET Talvivaaran Kaivososakeyhtiö on löytänyt tuotantoa edeltävissä kairauksissa Kuusilammen mineraaliesiintymän alueelta lisää malmia. Kairaustulokset merkitsevät rakenteilla olevan kaivoksen JORC-luokittelun mukaisten todettujen ja todennäköisten mineraalivarantojen lisääntymistä 26 prosentilla (76 miljoonalla tonnilla). JORC-luokittelun mukaiset todetut, todennäköiset ja mahdolliset mineraalivarannot kasvavat yhteensä 23 prosentilla. Talvivaaran todetut ja todennäköiset mineraalivarannot kasvavat 336 miljoonaan tonniin ja kokonaismineraalivaranto (mahdolliset varannot mukaanluettuna) 414
If kannustaa uudenlaisella keskittämisedulla vahingottomuuteen ti, joulu 04, 2007 08.12 CET Ifin uusi Omavastuuetu on otettu keskittäjäasiakkaiden keskuudessa hyvin vastaan. Uudenalainen etu on moninkertaisesti lisännyt kiinnostusta vakuutusturvan tarkistamiseen. Omavastuuetu tarkoittaa, että keskittäjäasiakas voi vahingon sattuessa välttyä omavastuulta jopa kokonaan.Tulipalot, muut kodin vahingot sekä autolle liikenteessä aiheutuvat vauriot ovat Ifin konttoripalveluista vastaavan johtajan Raija Kariojan mukaan tavallisimpia harmin aiheuttajia kodeissa ja niiden läheisyydessä. Lokakuussa markkinoille tuodun If Omavastuuedun myötä asiakasta kannustetaan ennaltaehkäisemään vahinkoja.
HYPON ASUNTOMARKKINA-ANALYYSI Q4/2007 ti, joulu 04, 2007 08.00 CET Matalapainetta asuntomarkkinoillaSyyskuun alussa julkistetun Hypon asuntomarkkinoiden kolmannen neljänneksen asuntomarkkina-analyysin otsikoita olivat: ”Käänteinen tunnelma hiipimässä myös Suomen asuntomarkkinoille” ja ”Pehmeä lasku = Soft Landing”.Syksyn mittaan muutos myös Suomen asuntomarkkinoilla on ollut nopea.Asuntomarkkinoillamme voidaan nyt sanoa olevan matalapaineen ja sen odotetaan kestävän yli talven, ainakin kevätauringon säteisiin asti. Taustalla on tietysti USA:n hyvin voimakas subprime asuntoluottokriisi, jonka läheskään kaikkia vaikutuksia maailman finanssimarkkinoille
OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 3.12.2007 ma, joulu 03, 2007 17.30 CET Raisio Oyj ILMOITUS 3.12.2007OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 3.12.2007 Helsingin Pörssi Päivämäärä 3.12.2007Pörssikauppa Osto Osakelaji RAIKVOsakemäärä 2 800 osakettaKokonaishinta 4 645,00 EURKeskihinta/ osake 1,6589 EURYlin hankintahinta/ osake 1,66 EURAlin hankintahinta/ osake 1,63 EUR Osakelaji RAIVVOsakemäärä 0 000 osakettaKokonaishinta 0 000,00 EUR
OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 3.12.2007 ma, joulu 03, 2007 17.30 CET Konecranes Oyj ILMOITUS 3.12.2007OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 3.12.2007 Helsingin Pörssissä Päivämäärä 3.12.2007Pörssikauppa OstoOsakelaji KCR1VOsakemäärä 55.000 osakettaKokonaishinta 1.429.626,51 EURKeskihinta / osake 25,9932 EURYlin hankintahinta / osake 26,54 EURAlin hankintahinta / osake 25,75 EUR
Fazer nousi tuotekehityksellä ykkösleipuriksi ma, joulu 03, 2007 12.41 CET Fazer Leipomot on nostanut markkinaosuutensa päivittäistavarakaupassa ohi kilpailijoiden 28,9 prosenttiin*. Mittavan tuotekehitysohjelman myötä uutuustuotteiden osuus Fazer Leipomoiden myynnistä on kohonnut 20 prosenttiin.Fazer Leipomot on valloittanut takaisin asemansa leipäkaupan markkinajohtajana. Marraskuussa niin sanottu liukuva 12 kuukauden markkinaosuus nousi 28,9 prosenttiin. Vuoden 2007 alusta Fazer Leipomot on jo ollut kuukausikohtaisissa mittauksissa ykkössijalla. Kasvua on tullut eniten tummassa ruokaleivässä, limpuissa ja sämpylöissä. Suomen myydyimpien tuoreleipomotuotteiden
Kosti Katajamäki Mitsubishi Ralliartin Finlandin kuljettajaksi ma, joulu 03, 2007 12.30 CET Menestysmerkki jatkaa Juha Salon ja Kosti Katajamäen kanssa mestaruuksien jahtaamistaMitsubishi Ralliart Finland jatkaa uudistuneella ilmeellä rallin SM-sarjassa. Kotimaisiin ralleihin viime vuonna palannut kaksinkertainen mestari Kosti Katajamäki, 30, on tehnyt maahantuojan kanssa kuljettajasopimuksen. Toisena kuljettajana jatkaa nelinkertainen suomenmestari Juha Salo. Kaksikko kilpailee rallin Suomen mestaruudesta ison N-ryhmän nelivetoisella turboahdetulla Mitsubishi Lancer Evolution IX –autolla.Katajamäki johti väkevästi SM-sarjaa heti paluuvuotenaan, mutta loppukauden kilpailuissa
YIT:N OSAKKEIDEN MERKINTÄ E, F, K JA L OPTIO-OIKEUKSILLA 20.10. - 30.11.2007 ma, joulu 03, 2007 12.30 CET 3.12.2007 KLO 13:30YHTIÖTIEDOTE PÄÄOMATAPAHTUMAYIT:N OSAKKEIDEN MERKINTÄ E, F, K JA L OPTIO-OIKEUKSILLA 20.10. - 30.11.2007YIT Oyj:n osakkeita on merkitty 20.10. - 30.11.2007 välisenä aikana E optio-oikeuksien perusteella yhteensä 123 722 kappaletta ja F optio-oikeuksien perusteella yhteensä 180 932 kappaletta. Koko merkintähinnalla korotetaan osakepääomaa. Tehdyistä osakemerkinnöistä johtuva osakepääoman korotus, 1 954 041,40 euroa, on tarkoitus merkitä kaupparekisteriin 10.12.2007. Osakkeiden merkintä E ja F optioilla päättyi 30.11.2007.K ja L optio-oikeuksien perusteella
JOULUKORTTI OIKEAAN OSOITTEESEEN OSOITEPALVELUN AVULLA ma, joulu 03, 2007 11.58 CET Jouluna on mukava muistaa sukulaisia ja ystäviä joulukorteilla, mutta joskus ajantasaisten osoitteiden löytäminen voi olla vaikeaa muuttuneiden sukunimien tai asuinpaikkojen takia. Osoitepalvelu auttaa löytämään ajantasaisia osoitteita joulukiireidenkin keskellä ja näin joulutervehdykset ilahduttavat oikeaa henkilöä oikeassa osoitteessa.Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien yhteisestä Osoitepalvelusta löytyy oikea osoite myös silloin, kun etsittävän henkilön nykyisestä asuinpaikasta tai sukunimestä ei ole varmuutta. Haettavat osoitteet löytyvät usein perustiedoilla: nykyinen etu- ja
Ei joulua ilman Disneyn elokuvia! Disney Channel esittää tämänvuotisen jouluelokuvan: Autot ensimmäistä kertaa Suomen televisiossa ma, joulu 03, 2007 11.45 CET Disney Channelin jouluelokuvana esitetään tänä vuonna Disney/Pixarin suosittu Autot. Elokuva esitetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa televisiossa joulupäivänä 25. joulukuuta kello 12.30 ja uusintana illalla kello 20.00.Disney Channelin jouluohjelmistoon kuuluu sekä klassikoita että suosittuja perhe-elokuvia. Kohokohtana on menestyselokuva Autot, joka esitetään Disney Channelillä joulupäivänä. Elokuva on saavuttanut suuren suosion ympäri maailmaa, ja se on ihastuttanut sekä lapsia että aikuisia. Autot kertoo Salama McQueenistä, supernopeasta kilpa-autosta, joka elokuvan kuluessa oivaltaa,
Uutta Weledalta :Calendula Shampoo & Body Wash – mieto herkän ihon ja hienojen hiusten shampoo ma, joulu 03, 2007 11.00 CET Suomalaiset ovat herkkäihoista sauna- ja suihkukansaa. Calendula Shampoo & Body Wash, suihkushampoo vartalolle ja hiuksille, täydentää tammikuusta alkaen herkkäihoisten aikuisten ja lasten hoitosarjaa. Sarjassa on raikkaat ja ihon omia luonnollisia toimintoja tukevat tuotteet kasvoille ja vartalolle, ulkoiluun ja kylpyyn.Calendula-shampoo on mieto, iho- ja ympäristöystävällinen. Se ei kirvele, jos sitä joutuu silmiin. Sen pH-arvo on 6,5-7, joten se pesee hyvin, mutta lempeästi. Shampoon pesuaktiiviset ainesosat ovat peräisin kookosöljystä ja sokerista, mitkä ovat luonnossa hajoavia.
Pukinkonttiin – toimistoon ja kotiin OKIlta markkinoiden nopein värilaser–pöytätulostin ma, joulu 03, 2007 10.59 CET OKI lanseeraa uuden pippurisen C3450n-värilasertulostimen, joka mahdollistaa korkean tuottavuuden ja huippulaatuiset väritulosteet. Ammattitason väritulostin sopii hyvin kotiin tai pieneen toimistoon. C3540n on pienikokoinen, tyylikäs ja helppokäyttöinen tulostin, joka tulostaa nopeasti ja kustannustehokkaasti ammattitason dokumentteja.– Ammattikäyttäjät asettavat tulostimille yhä korkeampia vaatimuksia niin toimintojen kuin kapasiteetinkin suhteen. Siksi olemme erittäin tyytyväisiä kun voimme tarjota suomalaisille asiakkaille OKI 3450n – tulostimen. Se on omassa luokassaan 50–100
HKSCAN TEHOSTAA JA YHTENÄISTÄÄ OSTOTOIMINTAANSA ma, joulu 03, 2007 10.00 CET HKScan Oyj TIEDOTE 3.12.2007, klo 11.00HKSCAN TEHOSTAA JA YHTENÄISTÄÄ OSTOTOIMINTAANSA HKScan-konserni tehostaa ja yhtenäistää ostotoimintaa konsernin yhtiöissä.Luomalla yhtenäisen toimintatavan hankintoihin konserni arvioi saavuttavansavuosittain merkittäviä säästöjä. Uusi ostopolitiikka toteutetaan kahdessavaiheessa. Ensi vaiheessa tehostetaan materiaalien ja tarvikkeiden hankintaatuotantolaitoksilla. Toisessa vaiheessa paneudutaan myös muun muassa palvelu-ja markkinointikustannuksiin. Yhtenäinen toimintatapa otetaan käyttöön aluksi Ruotsin ja Suomenmarkkina-
TAMRO–KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS HELMI–LOKAKUU 2007 ma, joulu 03, 2007 10.00 CET – Tamro-konsernin liikevaihto helmi–lokakuussa oli 4 167 (4 042) miljoonaa euroa, kasvua 3 %.*– Konsernin tulos ennen veroja oli 93 (87) miljoonaa euroa, nousua 7 %. Liikevoittomarginaali pysyi 2,3 (2,3) prosentissa.– Odotettua voimakkaampi markkinakasvu johtuu sairaalasektorin vahvistumisesta useissa konsernin toimintamaissa.“Tamron taloudellinen kehitys parani entisestään kolmannella neljänneksellä kovasta kilpailusta huolimatta. Alati muuttuva toimintaympäristö edellyttää kuitenkin jatkuvaa toiminnan kehittämistä. Erityisesti Ruotsin apteekkimarkkinoiden vapautuminen asettaa
RAUTELLE 6,7 MILJOONAN EURON TILAUKSET RUOTSISTA ma, joulu 03, 2007 10.00 CET RAUTELLE 6,7 MILJOONAN EURON TILAUKSET RUOTSISTA Raute Oyj on saanut 6,7 miljoonan euron arvoiset viiluteknologiatilauksetruotsalaiselta Plyfa Plywood AB:lta. Tilaukset sisältävät tukinkäsittely-,sorvaus- ja kuivauslinjat parketinpohjaviilun valmistusta varten yhtiön Hasselantehtaalle. Konetoimitukset ajoittuvat vuoden 2008 kesään. Plyfa Plywood AB on ruotsalainen viilua ja vaneria valmistava yhtiö. Plyfa onkäynnistänyt mittavan investointihankkeen tuotantonsa modernisoimiseksi jaRautelta tilatut tuotantolinjat ovat osa hanketta. Kehittämällä Hasselan tehtaantuotantoprosessia yhtiö