Maailmassa jäljellä enää reilut 3000 tiikeriä
Villien tiikerien määrä on pienentynyt hälyttävästi kansainvälisistä suojelutoimista huolimatta. Luonnossa tiikereitä arvellaan elävän enää noin 3200 yksilöä. Tarkkaa lukumäärää ei kuitenkaan tiedetä, sillä monissa Aasian maissa tiikerien lukumäärän kartoitus on alkutekijöissään. Epätietoisuus vaikeuttaa myös lajin suojelua. Tänään vietetään kansainvälistä tiikeripäivää.Vuonna 2010 kolmetoista Aasian valtiota sitoutui sopimukseen, jonka tavoitteena on tuplata luonnonvaraisten tiikerien määrä vuoteen 2022 mennessä. Vuosi 2022 on kiinalaisessa kalenterissa seuraava Tiikerin vuosi.