Marraskuun tavaramerkki: Stagent
Sanaleikistä syntyi hauskasti erottuva tavaramerkki
Stage plus Agent, siis Stagent. Vuonna 2017 perustettu ohjelmatoimisto välittää esiintyviä taiteilijoita erilaisille esiintymisareenoille ravintoloista yksityis- ja yritystilaisuuksiin. Kekseliäs nimi ponnahti välittömästi suosikiksi pienen porukan kokoonnuttua aivoriiheen ennen yrityksen perustamista.
– Stagent tuntui heti hauskalta. En edes muista, mitä muita nimiä oli esillä. Perusajatuksena meillä oli, että nimi olisi melko lyhyt, iskevä ja mieleenpainuva, kertoo Stagent Oy:n toimitusjohtaja Juuso Eloranta.
– Alussa meille