Suomen Akatemia myönsi neljä uutta lippulaivarahoitusta, joista kolme Itä-Suomen yliopistolle
Suomen Akatemia on myöntänyt lisätalousarviossaan rahoitusta neljälle lippulaivahankkeelle Suomessa vuosille 2020–2024. Itä-Suomen yliopisto on mukana niistä kolmessa. Lippulaivoilla luodaan tulevaisuuden osaamista ja kestäviä ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin sekä edistetään taloudellista kasvua kehittämällä muun muassa uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Rahoitus myönnettiin Itä-Suomen yliopiston koordinoimalle, metsätieteen alaan kuuluvalle UNITE-hankkeelle Metsien, ihmisten ja koneiden vuorovaikutuksella resilienssiä, uusia arvoverkkoja ja merkityksellisiä kokemuksia. Lippulaivan