Rediä rakennetaan ripeästi
Kauppakeskus Redin laatoitustöissä käytetään Kiillon tuotteita. Lahden Pro Laatoituksen Kari Airaksinen kertoo, että isossa hankkeessa korostuu hyvin toimivan logistiikan ja palveluasenteen merkitys.
Helsingin Kalasataman REDI on Suomen suurimpia käynnissä olevia rakennushankkeita. Syksyllä 2018 valmistuvassa kauppakeskuksessa on pinta-alaa hulppeat 64 000 neliötä. SRV:n rakentamaan kokonaisuuteen kuuluu myös esimerkiksi kahdeksan tornitaloa sekä valtava maanalainen parkkihalli.
Kokoa riittää myös Lahden Pro Laatoituksen