Raision Tutkimussäätiö myönsi 200 000 euroa tutkimusapurahoja
Raisio Oyj Lehdistötiedote 10.12.2013 RAISION TUTKIMUSSÄÄTIÖ MYÖNSI 200 000 EUROA TUTKIMUSAPURAHOJA Raisio Oyj:n Tutkimussäätiö myönsi vuodelle 2014 apurahoja yhteensä 200 000 euroa. Apurahan saivat 12 väitöstutkimukseen tähtäävää tutkijaa, jotka työskentelevät Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa, Åbo Akademissa, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa ja VTT:ssä. Vuodesta 2007 lähtien Raisio Oyj:n Tutkimussäätiö on kohdentanut myöntämänsä apurahat väitöskirjatöihin tähtääviin tutkimuksiin. Tavoitteena on ollut tällä tavalla helpottaa nuorten akateemista uraa