Uusi suunta kirjastoille
Digitalisoituvassa yhteiskunnassa myös kirjastojen on uudistuttava, mutta miten? Asiantuntijoiden näkemyksiä on koottu juuri julkaistuun teokseen Kirjaston kuolema, jonka kirjoittajiin kuuluu Itä-Suomen yliopiston kirjaston johtaja Jarmo Saarti. Kirjaston kuolemaa on ennustettu digitaalisen viestinnän alkuajoista asti samoin argumentein kuin paperisen kirjan. Aiemmin välttämättöminä pidettyjä julkisia palveluita on muutenkin alettu arvostelemaan kuluerinä tai ylellisyyksinä, joihin meillä ei ole varaa, ja sähkökirja tuntuu tarjoavan tekosyyn sammuttaa lähikirjastosta valot. Samalla on