Valmentava johtaminen siivittää kasvuun
Rinnekodissa rakennetaan valmentavalle johtamiselle, jonka perusfilosofia perustuu luottamukseen, arvostukseen ja yksilön jatkuvaan kehittymiseen. Asiakkuus- ja myyntijohtaja Jaana Laaksonen kokee saaneensa siivet selkään. Valmentavan johtamisen toi Rinnekotiin 2,5 vuotta sitten toimitusjohtajana aloittanut Anu Kallio. – Toin tullessani kokemus- ja osaamistaustani, jota minulla on mm. vakuutusalalta, mutta on aina haaste aloittaa uudella toimialalla. Ymmärsin, että tarvitsen ympärilleni itseäni osaavampia sote-sektorin ja kehitysvammatyön tuntevia asiantuntijoita. Siksi otin käyttöön
– Vain näin voimme varmistaa riittävien ja oikea-aikaisten palvelujen vastuullisen tuottamisen kehitysvammaisille nyt ja tulevaisuudessa, Rinnekodin toimitusjohtaja Anu Kallio toteaa.Rinnekoti on kehitysvammaisten palvelujen syväosaaja, jonka juuret ulottuvat pitkälle Suomen historiaan. Rinnekodin toiminta kehitysvammaisten parissa käynnistyi 90 vuotta sitten, mutta historia ulottuu aina 150 vuoden päähän, kun Helsingin Diakonissalaitos, jonka suojissa kehitysvammatyö alkoi, perustettiin. Kovin moni ei välttämättä tiedä sitäkään, että Rinnekoti on tänä päivänä Suomen suurin yksityinen
Jokaisella on perustuslain mukaan oikeus päättää omasta elämästään, mutta miten puhevammainen ihminen saa äänensä kuuluviin häntä koskevissa asioissa? Tulkit ovat tässä avainasemassa – aivan kuten lätkää fanittavan Henkankin elämässä.Itse kukin voi pohtia, miten turhauttavaa on, kun muut ihmiset eivät ymmärrä mikä on itselle tärkeää. Tai jos oma kyky ymmärtää ei aivan riitä hahmottamaan ympäröivää maailmaa tai muiden viestintää. Rinnekodin puhevammaisten tulkit ovat merkittävässä roolissa puhevammaisen elämässä, sillä he tarjoavat kommunikaatio-ohjausta tukiviittomien, kuvakommunikaation,