Lapsettomille toivoa
Lapsettomuuteen on saatavissa entistä tehokkaampia hoitokeinoja. Väestöliiton lapsettomuusklinikan hoitoa jatkaneista asiakkaista kahdeksan kymmenestä on saanut tyhjään syliinsä kaipaamansa lapsen.Väestöliiton Lapsettomuusklinikan ylilääkäri Anne-Maria Suikkari kertoo, että heidän hoitotuloksensa ovat tavattoman hyviä. - Voimme perustellusti tarjota useimmille lapsettomille asiakkaille toivoa. Tähän vaikuttavat mm. laboratorioittemme pitkälle kehitetyt alkioiden viljely- ja pakastusmenetelmät sekä ammattitaitoinen ja motivoitunut