RELEX on ottanut vahvan kopin ruokahävikin vähentämisestä Euroopassa
RELEX on valjastanut suomalaisen huippututkimuksen, markkinoiden edistyneimmän teknologian ja saanut aikaan hienoja tuloksia ruokahävikin vähentämisessä. Yhtiön potentiaali on havaittu myös EU-rahoituksen tasolla.RELEXin juuret ja asiantuntemus nojaavat vahvasti yliopistotason tutkimukseen. – Yhtiömme ovat perustaneet kolme suomalaista vähittäiskaupan logistiikan tutkijaa Aalto yliopistosta. Tälle perustalle syntynyt tekninen ratkaisumme on globaalisti uniikki yhdistelmä teknologiaa ja alan viimeisintä tutkimustietoa, DACH-markkina-alueen toimitusjohtaja Timo Ala-Risku kertoo. EU-