Yhteisöllistä asumista ja palveluja lähellä kotia
Väestön ikääntyessä tarpeet myös asumisen osalta muuttuvat. Varman ensimmäisen seniorien tarpeet huomioivan Aika koteja -asuintalon rakentaminen Tampereelle alkaa jo tänä vuonna. Iän karttumisen myötä kotiin halutaan yhä enemmän ratkaisuja, jotka helpottavat arkea, mahdollistavat omassa kodissa asumisen sekä tekevät asumisesta miellyttävää.
Varman Aika koteja -konseptissa on kiinnitetty erityistä huomiota ratkaisuihin ja palveluihin, jotka tukevat erityisen hyvin senioriasukkaita. Sujuva ja turvallinen arki on lähtökohtana asuntojen sekä yleisten tilojen suunnitteluratkaisuissa.
Varman kiinteistöliiketoiminta on ottanut vahvan kopin vastuullisuudesta: hiilijalanjäljen vähennystavoite on saavutettu etuajassa ja uusiutuvaan energiaan investoidaan rohkeasti.– Kiinteistötoimiala uudistuu ja innovoi: alalle on tullut uudenlaista osaamista, uusia teknologioita ja ratkaisuja, joita tutkimme ja otamme mielellämme käyttöön, mikäli ne ovat taloudellisesti järkeviä. Haluamme rohkaista myös suunnittelijoita kokeilemaan innovatiivisia ratkaisuja perinteisten sijaan, Varman toimitilajohtaja Toni Pekonen toteaa.
Konkretiaa energiankulutuksen seurantaan
Varma onkin