Sähköisen viestinnän edistäjän tunnustus Fingridille
Viestintävirasto on myöntänyt Sähköisen viestinnän edistäjän tunnustuksen Fingrid Oyj;lle. Perusteluissa todetaan, että kantaverkkoyhtiö Fingrid huolehtii esimerkillisesti toimintansa turvallisuudesta, mikä mahdollistaa havaittujen tietoturvapoikkeamien avoimen käsittelyn tiedonvaihtoryhmissä ja myös julkisuudessa.Perustelujen mukaan Fingrid on toiminnallaan parantanut kansallista tietoturvallisuutta lisäämällä tietoturvauhkiin liittyvää tiedonvaihtoa ja mahdollistanut siten osaltaan ajantasaisen ja oikean tilannekuvan muodostamisen. Lisäksi Fingridin toiminta on edistänyt Viestintäviraston