Ajonvakautusjärjestelmä 25 vuotta – Boschin ESP® oli läpimurto liikenneturvallisuudelle
Neljännesvuosisadassa ajonvakautusjärjestelmä on pelkästään EU:n alueella säästänyt noin 15 000 ihmishenkeä. Tänä päivänä se toimii teknologisena perustana esimerkiksi automatisoidulle ajamiselle.
Vuonna 1995 Bosch ja Daimler-Benz lanseerasivat S-luokan ajoneuvoissa käänteentekevän ESP®-ajonvakautusjärjestelmän. Boschin onnettomuustutkijat arvioivat, että ESP®:n ansiosta on pelkästään EU:ssa säästetty noin 15 000 ihmishenkeä ja vältetty noin puoli miljoonaa onnettomuutta henkilövahinkoineen. ESP® auttaa pitämään auton tiellä liukkaallakin kelillä myös äkkitilanteissa.