Finavian tuoreet matkustajatilastot: Lentomatkustamisen elpyminen on jäljessä muuta Eurooppaa
Helsinki-Vantaalla oli elokuussa 270 000 matkustajaa, mikä oli 87 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Muualla Euroopassa matkustajamäärien pudotus oli huomattavasti pienempi.– Heinäkuussa hyvin kasvuun lähteneet matkustajamäärät kääntyivät elokuun puolessa välissä selvään laskuun uusien tiukkojen matkustusrajoitteiden vuoksi. Arviomme mukaan syksyn tilanne näyttää elokuuta synkemmältä. Suomen kansantaloudelle tärkeät lennot – kuten vienninedistäminen ja muu työmatkustus sekä kansainvälinen turismi - ovat pysähdyksissä. Yhteyksiä ei juurikaan ole tarjolla, sanoo Finavian toimitusjohtaja