RAAKAPUUN TUONTI KOLMINKERTAISTUNUT 1990-LUVUN ALUSTA - TUKKIPUUN OSUUS KASVANUT
Tiedote 17.8.2004 RAAKAPUUN TUONTI KOLMINKERTAISTUNUT 1990-LUVUN ALUSTA - TUKKIPUUN OSUUS KASVANUT Raakapuun tuonti Suomeen on kolminkertaistunut 1990-luvun alun jälkeen ja on nyt yli 16 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Tuontipuu muodosti viidenneksen metsäteollisuuden raakapuun kokonaiskäytöstä vuonna 2003. Noin 85 prosenttia tuontipuusta tulee Venäjältä. Tuontipuun tavaralajijakauma on monipuolistunut ja erityisesti havutukkipuun osuus on kasvanut. Koivukuitua, joka muodostaa puolet tuonnista, ei ole saatu riittävästi kotimaasta, ja sen tuonti on näin ollen täydentänyt kotimaista