Suomen Lantakaasu Oy edistää kahden uuden biokaasulaitoksen kehittämistä Pohjanmaalla
Valion ja energiayhtiö St1:n yhteisyritys Suomen Lantakaasu Oy on selvittänyt biokaasulaitoshankkeen käynnistämistä Pohjanmaan alueella. Selvityksen perusteella yhtiö on päättänyt jatkaa kahden uuden laitoshankkeen suunnittelua Pedersöre-Kruunupyyn ja Nivala-Sievin alueilla. Suunnitteilla olevien uusien laitoskokonaisuuksien myötä Suomen Lantakaasu Oy etenee kohti asettamaansa yhden terawattitunnin tuotantotavoitetta vuoteen 2030 mennessä.Suomen Lantakaasu hankki helmikuussa enemmistöosakkuuden Nurmon Bioenergia Oy:stä. Yhtiö kehittää jo parhaillaan Etelä-Pohjanmaalla biokaasulaitoshanketta.