Fazer ei hyväksy eettisten periaatteidensa vastaista toimintaa
Fazer on antanut J Kärkkäinen Oy:lle varoituksen toimitusten lopettamisesta 25.4.2017. Varoituksen mukaan toimitukset lopetetaan, mikäli yritys tai sen pääomistaja edelleen julkaisevat ihmisarvoa loukkaavia kirjoituksia. Tietoomme ei ole tullut, että tällaisia kirjoituksia olisi julkaistu varoituksen antamisen jälkeen, ja hyvän liiketavan mukaisesti olemme kunnioittaneet antamamme varoituksen ehtoja. Seuraamme tilannetta tarkasti. Olemme olleet Juha Kärkkäiseen yhteydessä viimeksi lokakuun lopussa ja pyytäneet selvitystä julkisuudessa esillä olleista yhteyksistä Pohjoismaiseen