Kevään 2022 olutuutuudet Hartwallilta: trendimakuja maailmalta ja alkoholittomia herkkuoluita
Kevään uutuusoluissa nähdään trendejä maailmalta sekä erikoiseriä tutuilta brändeiltä. Lisäksi valikoima kasvaa uusilla alkoholittomilla oluilla. Myös paikallisuus näkyy uutuuksissa, kun turkulaiset saavat omaan makuunsa luodun oluen ja Oulun ikoninen Toppilan olut saapuu kauppojen hyllyille.”Kiinnostus erilaisiin oluttyyleihin on kasvanut, ja yhä useampi silmäilee oluthyllyjä maku edellä. Oluita halutaan maistella ja vertailla, ja uutuuksia kokeillaan ennakkoluulottomasti. Klassisten lagereiden vannoutuneimmillakin ystävillä on nykyään rohkeutta maistella oluita yli tyylirajojen”, kertoo