Nordea valittiin yhdeksi maailman vastuullisimmista pankeista
Nordea on jo toisena vuotena peräkkäin sijoittunut maailman 100 vastuullisimman yhtiön joukkoon Corporate Knightsin listauksessa. Ainoana pohjoismaisena pankkina 100 parhaan yhtiön joukkoon päässeen Nordean sijoitus nousi sijalta 86 sijalle 47. Vuoden 2019 Global 100 -lista julkistettiin tänään Maailman talousfoorumissa Davosissa. – Olen ylpeä, että ponnistelumme vastuullisuuden sisällyttämisestä entistä vahvemmaksi osaksi liiketoimintaamme on saanut tunnustusta. Olemme kahden viime vuoden aikana nostaneet vastuullisuuteen ja vastuulliseen talouteen liittyvän toimintamme rimaa. Uskomme,