K-ryhmän Etelä-Suomen aluejohtajaksi Timo Heikkilä
K-RYHMÄ LEHDISTÖTIEDOTE 19.9.2017 KLO 9 Kauppa- ja asiakasmääriltään K-ryhmän suurimman alueen Etelä-Suomen aluejohtajaksi on 1.10.2017 alkaen nimitetty Timo Heikkilä (60). Hän on uransa aikana työskennellyt johto- ja kehitystehtävissä sekä Keskon päivittäistavarakaupassa että Kesko-konsernissa vuodesta 1986 lähtien.Vuosina 2007–2014 Heikkilä toimi Kaakkois-Suomen aluejohtajana ja vuonna 2015 Etelä-Suomen aluejohtajana ennen Keskon Etelä-Suomen ja pääkaupunkiseudun alueiden yhdistämistä. Heikkilä siirtyy aluejohtajaksi logistiikan ja hankinnan kehittämisestä vastaavan johtajan tehtävästä,