Sisäkorvaistutteen saaneet kokevat saavansa tukea puheterapiasta
Kysely- ja haastattelututkimuksen mukaan vertaistuki ja asiakaslähtöinen ote voitaisiin huomioida kuntoutuksessa entistä paremmin.Sisäkorvaistute on syntymäkuuron, myöhemmin kuuroutuneen tai vaikeasti kuulovammaisen sähköinen kuulokoje, joka asennetaan korvaleikkauksella. Apuväline mahdollistaa puheen ja ympäristön äänien kuulemisen sekä pienen lapsen puhutun kielen oppimisen erittäin vaikeasta kuuloviasta huolimatta. Ensimmäinen monikanavainen sisäkorvaistute Suomessa asennettiin kuulonsa menettäneelle lapselle vuonna 1995. Vuonna 2007 Suomessa oli puolentuhatta sisäkorvaistutteen