Sähköpotkulautaonnettomuuksia tapahtuu eniten alkukesän lämpiminä viikonloppuina – alkoholi yksi selkeimmistä syistä onnettomuuksiin
Sähköpotkulaudalla eli -skuutilla ajaneista 18–34-vuotiaista nuorista 44 prosenttia kertoo ajaneensa sääntöjen vastaisesti. Skuuttia käyttäneistä nuorista 29 prosenttia on ajanut alkoholin vaikutuksen alaisena.Pohjola Vakuutuksen toukokuussa tekemän kyselytutkimuksen mukaan sähköskuutit lisäävät kaikkien liikenteessä kulkijoiden turvattomuutta. Kyselyn mukaan 56 prosenttia jalankulkijoista on pelännyt turvallisuutensa puolesta sähköskuuttien vuoksi. Jopa puolet sähköskuuttaajista pelkää joutuvansa onnettomuuteen. Jo viime vuonna tehdyssä OP Ryhmän kyselytutkimuksessa nousi esiin, että