Yllättävä kyselytulos: valtaosa suomalaisista aikoo viettää kesää kuten ennenkin – suurin osa satsaa myös ruokaan aiemman tapaan
Nykyinen maailmantilanne on saanut kuluttajat muuttamaan käyttäytymistään monessakin asiassa, mutta K-ryhmän toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan valtaosa heistä aikoo viettää kesää kuten ennenkin. Myös ruokaan suurin osa uskoo käyttävänsä rahaa kesällä saman verran kuin aiemmin. Tulokset ovat alkuvuoden vastaavien kuluttajakyselyjen kertomaan verrattuna yllättäviä. Säästämisen halu näkyy kuitenkin edelleen kaupassa tehdyissä valinnoissa.Kuluttajista 69 % kertoo viettävänsä alkavaa kesää kuten ennenkin. Vain noin neljännes vastaajista (26 %) on muuttanut suunnitelmiaan maailmantilanteen