Kulttuurialalle eniten uusia yhdistyksiä
Suomessa on tänä vuonna perustettu eniten uusia yhdistyksiä kulttuurialalle. Yhdistysrekisteriin on marraskuun loppuun mennessä ilmoitettu 653 uutta kulttuuriyhdistystä. Kulttuuriala on myös aiempina vuosina ollut suosituin yhdistysluokka. Kulttuurialan yhdistyksiin luetaan muun muassa kotiseutu-, kylä- ja sukuyhdistykset, luonnonsuojeluyhdistykset, etniset yhdistykset, perinne- ja museoyhdistykset, opiskeluun, tieteeseen, ja tutkimukseen liittyvät yhdistykset sekä eri taiteenalojen yhdistykset. Kulttuurin jälkeen seuraavaksi eniten on perustettu urheiluun ja liikuntaan liittyviä