Etteplan suunnittelee arviolta 110–125 miljoonan euron merkintäetuoikeusantia
Etteplan Oyj, Pörssitiedote, Sisäpiiritieto, 23.8.2022 klo 09.30 Etteplan suunnittelee arviolta 110–125 miljoonan euron merkintäetuoikeusantia EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI YHDYSVALLOISSA TAI NÄIHIN MAIHIN, TAI MUUSSA VALTIOSSA TAI VALTIOON, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA. Etteplan Oyj (”Yhtiö”) alkaa valmistella arviolta 110–125 miljoonan euron merkintäetuoikeusantia, jonka merkintäajan odotetaan alkavan vuoden 2022 viimeisen