UEF: Laaja aistittujen elinympäristöjen tutkimus alkaa nyt Turussa – SENSOTRA-hankkeen avoin tiedotustilaisuus 7. maaliskuuta Turun pääkirjastossa
Turussa alkaa keväällä 2018 laaja tutkimus, jossa tuotetaan kipeästi kaivattua uutta tietoa ja ymmärrystä siitä, miten aistitut ympäristöt ja erityisesti ihmisten kokemukset aistiympäristöistään ovat muuttuneet. Tieteidenvälisessä hankkeessa keskitytään tutkimaan ylisukupolvisia ympäristösuhteita esimerkiksi aistielämäkertojen avulla. Tutkimukseen etsitään nyt mukaan paikallisia osallistujia Turussa järjestettäville aistielämäkerrallisille kävelyille. Kävelyillä kuljetaan tutkijan kanssa Turussa tuttuja reittejä pitkin. Kävellessä herätellään aistimuistoja ja pohditaan yhdessä, kuinka