Tampereella aletaan kouluttaa diakoneja ja kirkon nuorisotyönohjaajia
Syksyn 2015 korkeakoulujen yhteishaku on käynnistynyt ja jatkuu 22.9.2015 saakka. Syksyllä haetaan tammikuussa 2016 alkaviin koulutuksiin. Diakonia-ammattikorkeakoululla (Diak) on mukana haussa kymmenen hakukohdetta, jotka kaikki ovat monimuotototeutuksia. Syksyn haussa mukana ovat Diakin sosiaali- ja terveysalan koulutukset, mukaan lukien Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakonian virkoihin kelpoisuuden antavat koulutukset. Haussa olevat koulutukset toteutetaan Diakin kampuksilla Helsingissä, Porissa ja Oulussa. Diakin kampusten ulkopuolella Tampereella aloittavat uutuutena sekä