Häiriö rautatieliikenteessä ohi ke, huhti 08, 2015 16.32 CET Toijala - Turku -välin liikenteenohjausjärjestelmän vika on saatu korjattua klo 17:20. Lisätiedot junaliikenteestä www.vr.fi Lisätiedot liikenteenohjauksesta Medialle puh. 040 359 5020, Liikenneviraston rataliikennekeskus
DACIAN JUBILEUM JUHLAMALLISTO ke, huhti 08, 2015 15.50 CET On kulunut jo 10 vuotta siitä, kun Logan julkistettiin Euroopassa 2005. Se merkitsi lähtölaukausta romanialaismerkille, joka oli saanut Renaultin tuekseen. Samalla alkoi odottamattoman raju menestys kaikkialla Euroopassa. Dacialla on syytä juhlaan; 10 vuoden aikana sitä on myyty Euroopassa ja Välimeren alueella 3,1 miljoonaa kappaletta. Yksin viime vuonna Dacioita myytiin runsaat 500 000 kappaletta ja merkin kasvu Euroopassa oli suurempi kuin kenelläkään toisella. Suomessa Dacia oli myös eniten myyntiään kasvattanut massamerkki 84 % myynnin kasvullaan. Dacia juhlii 10-vuotistaivaltaan
NESPRESSO Lattissima Touch – suosikkikahvisi yhdellä kosketuksella ke, huhti 08, 2015 15.11 CET Nespresso-kahvikoneiden valikoima laajenee keväällä uuden Lattissima Touch -kahvikoneen jatkaessa valtaisan suosion saavuttanutta Lattissima-sarjaa. Aiempi malli, Lattissima+ on ollut Suomen myydyin Nespresso-kahvikone jo usean vuoden ajan. Uusi, elegantti Lattissima Touch on suunniteltu laatutietoisille kahvinystäville, jotka haluavat nauttia kahvista niin maitovaahdolla kuin mustana eri vahvuuksilla. Kätevien kosketuspainikkeiden avulla Lattissima Touch valmistaa erinomaisen kahvin hetkessä yhdellä hipaisulla.Uuden, Nespresso Lattissima Touch -kahvikoneen upea design yhdistyy
Procountorilla jo 10 000 asiakasta ke, huhti 08, 2015 15.09 CET Tiedotusvälineille 8.4.2015 Suomalaisen Procountorin asiakasmäärä on ylittänyt merkittävän rajapyykin, kun yritys sai 10 000. asiakkaansa. Rajan ylittänyt yritys oli Seinäjoen Runkokulma Oy, joka ryhtyi Procountorin käyttäjäksi tilitoimistonsa BigBag Oy:n vinkkaamana. "Taloushallinnon pilvipalvelut yleistyvät nyt vauhdilla pk-yritysten ja tilitoimistojen käytössä . Asiakasmäärämme onkin kasvanut nopeasti ja osasimme odottaa, että 10 000 asiakkaan raja ylittyy kevään aikana. Nyt sähköisestä taloushallinnosta on tullut todellista valtavirtaa. Tästä ei voi kuin iloita, sillä sähköiseen
MUUTOS: Uudistunut Byggmax-myymälä Vantaalla viettää avajaisiaan lauantaina 16.5. ke, huhti 08, 2015 14.54 CET Aiemmasta ilmoituksesta poiketen Byggmax juhlistaa uudistuneen Vantaan-myymälänsä avajaisia lauantaina 16. toukokuuta aiemmin ilmoitetun 18.4. sijaan. Samana päivänä vietetään uudistuneiden myymälöiden avajaisia myös Espoossa ja Porvoossa.Aikataulumuutoksella halutaan helpottaa asiakkaiden osallistumista avajaisiin, kun molemmat pääkaupunkiseudun myymälät sekä Porvoon-myymälä avaavat ovensa samanaikaisesti. Byggmax uusii kaikki Suomen myymälänsä vuoden 2015 aikana. Uudistuksen myötä Byggmaxin tuotevalikoima lähes kaksinkertaistuu ja myymälöissä on aiempaa enemmän rakentajille suunnattuja
Destia voitti Varkauden kunnallistekniikan urakkakilpailutuksen ke, huhti 08, 2015 14.50 CET Destia on voittanut Varkauden kaupungin kunnallistekniikan urakkakilpailutuksen. Tekninen lautakunta hyväksyi tiistaina 7.4. Destian tarjouksen. Varsinaisen sopimuksen allekirjoitus tapahtuu huhtikuu-toukokuun vaihteessa. Urakkasopimuksen arvo on noin 25,5 miljoonaa euroa.Urakan on määrä alkaa vuoden 2016 toukokuussa ja sopimuksen kesto on seitsemän vuotta. Lisäksi sopimukseen kuuluu mahdollisuus kolmen vuoden optioon. Urakkaan kuuluvat puisto- ja viheralueiden, muiden yleisten alueiden ja tilapalvelun kohteiden kesä- ja talvihoito sekä katujen ja vesihuollon rakentaminen. ”Tämä
Häiriö rautatieliikenteessä ke, huhti 08, 2015 14.37 CET Toijala - Turku -välin liikenteenohjausjärjestelmän häiriön vuoksi rataosan junat korvataan toistaiseksi busseilla. Vian kestosta ei ole toistaiseksi arviota. Lisätiedot liikennejärjestelyistä www.vr.fi
Armani, DKNY ja Diesel tuovat kello- ja korumaailmaan safaria ja pilvenpiirtäjiä ke, huhti 08, 2015 14.22 CET DKNY, Diesel ja Emporio Armani julkistivat juuri uusia tuotteitaan. Kevät ja kesä 2015 tuo kello- ja korumaailmaan aivan uutta ilmettä. Uutuuksissa näkyy pilvenpiirtäjiä, sorbettisia tehostevärejä, safarihenkeä sekä taattua italialaista tyylikkyyttä.DKNY DKNY:n kevään kellomallisto kantaa nimeä ”City Energy” ja huokuu New Yorkin sähäkkää ja eloisaa ilmapiiriä. Kauden uutuudet ovat saaneet inspiraationsa taivasta hipovista pilvenpiirtäjistä. Upeassa Stanhope-mallissa on nähtävillä hienostuneen geometrisiä elementtejä, kun taas uuden SoHon siro metalliranneke on hillityn elegantti.
Kaupassa toiminnallinen tehokkuus on valttia: Lidl luopuu alueellisesta hinnoittelusta viimeisenkin tuoteryhmän osalta ke, huhti 08, 2015 14.00 CET Ruoan hinta ja kaupan kilpailukyky ovat puhuttaneet koko alkuvuoden. Lidlissä uskotaan suoraviivaisen toimintamallin ja tehokkaan logistiikan tuovan eniten hintahyötyä kuluttajille ja ketju on siksi päättänyt luopua viimeisestäkin alueellisesti hinnoitellusta tuoteryhmästä. Tuoremaidot maksavat torstaista 9.4. alkaen saman verran kaikissa Suomen Lidleissä. Maidon hinta tullaan jatkossakin pitämään kilpailukykyisenä.Muista Suomessa toimivista kaupan ketjuista poiketen Lidl hinnoittelee tuotteensa valtakunnallisesti eli niin normaalin valikoiman tuotteet kuin kampanjatuotteet maksavat saman
Norges Bankin omistus UPM:stä laskenut alle 5 prosentin rajan ke, huhti 08, 2015 14.00 CET UPM-Kymmene Oyj Pörssitiedote 8.4.2015 klo 15.00 Norges Bankin omistus UPM:stä laskenut alle 5 prosentin rajanUPM-Kymmene Oyj on 8. huhtikuuta 2015 vastaanottanut arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 pykälän mukaisen liputusilmoituksen, jonka mukaan Norges Bankin (The Central Bank of Norway) omistus UPM:stä on alittanut 5 prosentin rajan 7. huhtikuuta 2015 tapahtuneen osakelainauksen jälkeen, jossa Norges Bank on lainanantaja.UPM:n saaman tiedon mukaan Norges Bankin omistus UPM:stä on laskenut 31 890 291 osakkeesta 21 852 002 osakkeeseen, mikä vastaa 4,09 prosenttia UPM:n osake- ja
Tiki vastasi Liiga-väitteisiin: "Sydäntä peliin, kirvesrinnat" ke, huhti 08, 2015 13.57 CET Liigassa vuorossa neljännet välierät. Unibetin kiekkoasiantuntija Esa ”Tiki” Tikkanen vastasi hänelle esitettyihin välieriä koskeviin väitteisiin. Legendalta irtoavat erityiskehut ”metrinelikymppiselle” Joonas Komulaiselle ja Joonas Donskoille. Mitä Tapparalta vaaditaan, jos se aikoo kääntää sarjan kulun? – Jos Tappara aikoo voittaa tämän sarjan, sen pitää päästä maalin eteen ja kunnon maalipaikoille. Viime pelissä Tappara pyöritti näennäisesti varsinkin kolmannessa erässä, mutta kyllä sinne lisää sydäntä tarvitaan. Pitää olla rohkeampi ja haluta voittaa kaksinkamppailuja. Risto Dufva
CamelBakin tyylikäs Circuit on superkevyt juomaliivi ke, huhti 08, 2015 13.00 CET Amerikkalainen juomaratkaisujen edelläkävijä CamelBak on kehittänyt juoksijoille yhä kevyemmän tavan kantaa juomavettä. Uusi Circuit on kevennetty ja yksinkertaistettu versio urheilijoiden suosion saavuttaneesta Marathoner-liivistä. Minimalistinen Circuit soveltuu pitkänmatkan juoksuharjoitteluun ja seikkailu-urheiluun.Circuit on äärimmäisen kevyt ja litteä. Paino ilman säiliötä on 270 grammaa, ja selkäosan korkeus on vain 26 senttimetriä. Kapean mallin ansiosta sen pinta-ala on pieni ja se hiostaa mahdollisimman vähän. Kompaktista koosta huolimatta etuosan verkkotaskuihin mahtuu kaikki
Tanskan televiestintäalan fuusion tutkinta jatkuu ke, huhti 08, 2015 13.00 CET Euroopan komissio on tänään ilmoittanut käynnistävänsä perusteellisen tutkinnan TeliaSoneran ja Telenorin Tanskan-toimintojen ehdotetusta fuusiosta. Päätös oli odotettavissa ottaen huomioon viime vuosina tehdyt vastaavat liiketoimet Euroopan matkaviestinalalla.Uskomme, että tämä fuusio synnyttää vahvan ja elinvoimaisen kilpailijan Tanskan kiinteän verkon ja matkaviestinnän markkinoille. Kuluttajat ja yritykset hyötyvät paremmista verkkoyhteyksistä, suuremmista nopeuksista ja korkeammasta suorituskyvystä kaikkialla Tanskassa ja lisäksi myös laajemmasta jakeluverkosta sekä houkuttelevammista
Teollisuussijoituksen Uudistuva teollisuus –sijoitusohjelma käynnistyi vauhdikkaasti ke, huhti 08, 2015 12.31 CET Suomen Teollisuussijoitus Oy on sijoittanut vajaassa vuodessa yli 30 miljoonaa euroa suomalaisten teollisuusyritysten uudistumiseen ja kilpailukyvyn parantamiseen. Sijoituskohteina ovat olleet niin pienemmät uusteolliset yritykset kuin perinteisen teollisuuden keskisuuret yritykset.Kesäkuussa 2014 käynnistetyn 100 miljoonan euron Uudistuva teollisuus -sijoitusohjelman tavoitteena on suomalaisen teollisuuden uudistumisen, kilpailukyvyn ja kasvun edistäminen. ”Sijoitusten avulla pyritään luomaan uusia teollisia menestystarinoita perinteisten teollisuuden tukijalkojen, elektroniikka- ja
Digialta ratkaisu salattuun mobiiliviestintään ke, huhti 08, 2015 12.30 CET Digia tuo markkinoille uuden, viranomaisille ja yrityksille suunnatun korkean turvallisuuden viestintäratkaisun. Digia Salpa on suomalainen, kansallisista ja eurooppalaisista lähtökohdista suunniteltu mobiiliviestinnän tuote, joka salaa vahvasti sekä puheen että viestiliikenteen puhelimissa, tableteissa ja työasemissa. Digia Salpa on kustannustehokas ja helppokäyttöinen viestintäjärjestelmä. Tuote on suunnattu käyttäjille, joille on tärkeää varmistaa viestinnän turvallisuus ja yksityisyys, ja mahdollistaa kommunikointi salassa pidettävistä asioista. Salpa on hyödynnettävissä sekä
Sauvakävelyn yliopisto-opetus alkaa Suomessa ke, huhti 08, 2015 12.14 CET Suomalaisen sauvakävelyn yliopisto-opetus alkaa Itä-Suomen yliopistossa toukokuussa 2015. Liikunta- ja hoitoalan ammattilaisille ja opiskelijoille suunnattu sauvakävelyn ohjaajan peruskoulutus eli Modern Nordic Walking Trainer -kurssi tulee osaksi koulutus- ja kehittämispalvelu Aducaten koulutustarjontaa. Kurssi on kansainvälisen sauvakävelyjärjestön ICNW ry:n, World Modern Nordic Walking Academyn, Itä-Suomen yliopiston liikuntalääketieteen oppiaineen ja Aducaten yhteinen koulutusprojekti. Kouluttajina toimivat lajin ammattivalmentajat Tiina Arrankoski ja Tuomo Kettunen. – Nordic
Byggmax uudistaa myymäläkonseptinsa Suomessa: Vantaan uudistunut Byggmax-myymälä avaa ovensa 18.4. ke, huhti 08, 2015 12.11 CET Rakennustarvikeketju Byggmax tekee keväällä 2015 mittavan työn uudistamalla kaikki Suomen-myymälänsä. Uudistuneissa myymälöissä panostetaan entistä enemmän myymäläviestintään ja tuotteiden sijoitteluun sekä merkittävästi laajempaan tuotevalikoimaan. Vantaan uudistettu Byggmax-myymälä avataan lauantaina 18. huhtikuuta klo 9.00.Tilaisuudessa on paikalla Byggmax Suomen tuore maajohtaja Aleksi Virkkunen, joka kertoo mielellään tarkemmin Byggmaxin näkymistä alalla ja tulevaisuudensuunnitelmista Vantaalla. Aika: lauantai 18.4. klo 9.00 alkaenPaikka: Byggmax Vantaa, Valimotie 18 Myymälässä
Sanoma Effie Awards Finland 2015 -kilpailun pääyhteistyökumppaniksi ke, huhti 08, 2015 12.00 CET Tiedote 8.4.2015 klo 13 Sanoma on markkinoinnin tehokkuutta mittaavan Effie Awards Finland 2015 -kilpailun pääyhteistyökumppani. Yhteistyö kilpailun järjestävän Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ry:n kanssa on jatkoa Sanoman teoille tehokkaamman markkinoinnin puolesta. Effie Awards on markkinoinnin tehokkuutta mittaava kansainvälinen kilpailu, joka järjestetään vuosittain 42 maassa. Suomessa kilpailun järjestää Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ry, tänä vuonna jo 14. kerran. Kilpailun perusti vuonna 1968 NYAMA, New York American Marketing Association. ”
Muutos Valmetin johtoryhmässä ke, huhti 08, 2015 11.30 CET Valmet Oyj:n lehdistötiedote 8.4.2015 klo 12:30 Vesa Simola, (DI, 47) on nimitetty Valmetin EMEA-alueen johtajaksi 1. elokuuta 2015 alkaen. Uudessa tehtävässään hän kuuluu Valmetin johtoryhmään ja raportoi toimitusjohtaja Pasi Laineelle Vesa Simola siirtyy Valmetiin Stora Enson Consumer Board -divisioonan johtajan tehtävästä. Uransa aikana hänelle on kertynyt kansainvälistä johtamiskokemusta myynnistä, tuotannosta, tutkimuksesta ja tuotekehityksestä sekä toimitusketjusta maailmanlaajuisesti toimivassa paperiteollisuusyhtiössä. Hänellä on laaja kokemus kansainvälisten asiakassuhteiden
Forumin kauppakeskus ja Helsingin kaupunki yhdistävät voimansa edistääkseen nuorten työllisyyttä ke, huhti 08, 2015 10.47 CET ”Nuoret ovat meille tärkeitä asiakkaita nyt ja tulevaisuudessa. Heidän hyvinvointinsa ja työllisyyden tukeminen on koko yhteiskunnan asia. Haluamme nuorten viihtyvän ja kokevan itsensä arvostetuksi Forumissa. Siksi päätimme, että haluamme tukea ja edistää nuorten työllisyysmahdollisuuksia taloudellisesti vaikeina aikoina. Kun vielä löysimme toimivan yhteistyömallin Helsingin kaupungin maahanmuutto- ja työllisyyspalveluiden kanssa niin päätimme ryhtyä toimeen” – Pia Rosvall, Forumin markkinointipäällikkö.Forumin kauppakeskus kokeilee yhteistyössä Helsingin kaupungin maahanmuutto- ja
KONECRANES ON SAANUT KOLMEN STS-NOSTURIN TILAUKSEN INDONESIASTA ke, huhti 08, 2015 10.30 CET Konecranes sai maaliskuussa 2015 Surabayassa sijaitsevalta PT Pelabuhan Indonesia III:ta (Persero) kolmen STS-nosturin tilauksen. Nosturit toimitetaan PT Terminal Petikemas Surabaya (TPS) -terminaaliin vuoden 2016 lopulla. TPS-terminaalissa on toimituksen jälkeen seitsemän Konecranes STS -nosturia ja 16 Konecranes RTG -nosturia.PT Terminal Petikemas Surabaya (TPS) on tärkeä kauttakulkureitti Itä-Jaavaan. Siellä on useita laivaväyliä, ja se on osa keskushallinnon Pendulum of the Archipelago -hanketta, joka yhdistää Indonesian kuusi suurinta merisatamaa yhdeksi suureksi merikäytäväksi.
CITROËN AIRCROSS KONSEPTIAUTO: HARVINAISLAATUINEN PERSOONALLISUUS KATUMAASTUREIDEN JOUKOSSA ke, huhti 08, 2015 10.23 CET Citroën Aircross –konseptiauto ylpeilee erikoislaatuisuudellaan muiden katumaastureiden joukossa. Se on ulkomuodoltaan virtaviivainen, tasapainoinen kokonaisuus, joka antaa turvalliselle ja lämminhenkiselle konseptiautolle vahvan identiteetin ja peräänantamattoman optimistisen olemuksen. Citroënin uusin luomus tarjoaa uudenlaisen lähestymistavan autoiluun nykyaikaisella, valoisalla, raikkaalla ja toiminnallisella toteutuksellaan, joka auttaa luomaan fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia.Kulmikkaiden, kaltevien katumaastureiden aika on pian ohi. Citroën Aircrossin korostettu vyötärölinja on
Kaasukunkku avaa grillikauden turvallisesti ke, huhti 08, 2015 10.14 CET Helpot turvaniksit kesäkokkaajille, veneisiin ja karavaanareiden kaasun käyttöönTiedotusvälineille 8.4.2015 Johtava kaasuyhtiö AGA käynnistää kesäksi turvallisuuskampanjan, jotta grilliherkkujen kokkaus kaasulla sekä kaasujääkaappien ja -lämmittimien käyttö matkailuajoneuvoissa ja veneissä sujuisi vahingoitta tänäkin vuonna. - Vakavia nestekaasuonnettomuuksia sattuu vuosittain melko vähän, sillä nestekaasulaitteisiin liittyvä turvallisuustekniikka on parantunut. Jokainen onnettomuus on kuitenkin liikaa, selittää turvallisuusasiantuntija Venla Kanko AGA:lta. - Haluamme #
2015 Pride-tapahtumat Israelissa ke, huhti 08, 2015 10.07 CET Joka vuosi tuhannet HLBT-turistit vierailevat Israelissa osallistuakseen värikkäisiin tapahtumiin tai vain tutustuakseen tähän upeaan maahan. Israel juhlistaa tänä vuonna Priden 40 vuotta järjestämällä erilaisia tapahtumia eri puolilla maata. Eilat Pride -festivaali – 7.–9. toukokuuta 2015 Vuosittainen festivaali järjestetään Israelin eteläisimmässä lomakohteessa Eilatissa ja se pitää sisällään juhlintaa, tapahtumia ja viihdettä tauotta koko viikonlopun. Eilat Pride -festivaalin lisäksi osallistujat voivat nauttia koko viikon tapahtumista ja päiväretkistä Kuolleellemerelle