Mehiläinen esittää Siikalatvan itsenäisestä Oulun terveysasemasta luopumista
Lehdistötiedote 4.12.2017 Mehiläinen on päättänyt esittää Siikalatvan kunnalle, että itsenäisen Siikalatvan julkisen terveysaseman perustamisesta Ouluun luovutaan. ”Mehiläisen tavoitteena on, että valinnanvapaus toteutuisi aidosti nykyisen ja tulevan lainsäädännön puitteissa”, sanoo Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää.Mehiläinen on aiemmin ehdottanut Siikalatvan kunnalle uuden itsenäisen julkisen palvelun terveysaseman perustamista Ouluun. Siikalatvan kunnanhallitus teki 30.10.2017 päätöksen terveysaseman perustamisesta. Sosiaali- ja terveysministeriö ja