OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA to, joulu 17, 2015 17.29 CET Etteplan PÖRSSI-ILMOITUS 17. joulukuuta 2015 OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA Päivämäärä: 17. joulukuuta 2015 Pörssikauppa: Osto
Teologiset opintopäivät 2016: kristittynä moniarvoisessa maailmassa to, joulu 17, 2015 16.42 CET Perusta-lehden jokavuotiset Teologiset opintopäivät keskittyvät 3.-5.1.2016 paljon mediahuomiota saaneeseen aiheeseen: kristinuskon ja monikulttuurisuuden suhteeseen.Tapahtuma järjestetään Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa. Teologisten opintopäivien yleisluennot käsittelevät ajankohtaisia teemoja islamista lestadiolaisuuteen. Eri kanavissa pureudutaan feminismiin, missiologiaan, avioliittoon, mediaan sekä uskon ja tieteen suhteeseen, jota esittelee professori Tapio Puolimatka. Opintopäiville on kutsuttu puhujiksi lukuisia muitakin asiantuntijoita. Kirkkoherra Sammeli Juntunen
Cleantech Invest osallistui Savo-Solar Oyj:n ylimerkittyyn osakeantiin. Yhtiö keräsi 4,2 miljoonaa euroa. to, joulu 17, 2015 16.15 CET Savo-Solar Oyj on toteuttanut 4,2 miljoonan euron osakeannin, joka ylimerkittiin. Cleantech Invest Oyj osallistui antiin 150 000 euron suoralla sijoituksella. Lisäksi Clean Future Fund Ky osallistui antiin 20 000 euron merkinnällä. Cleantech Invest Oyj omistaa 36,8% Clean Future Fund Ky:stä. Cleantech Investin efektiivinen kokonaisomistus oli ennen antia 14,2% ja annin jälkeen 7,2%. Savo-Solar Oyj on listattu First North markkinalla Ruotsissa ja Suomessa. Lisätietoja on saatavilla Savo-Solar Oyj:n yhtiötiedotteesta: www.savosolar.fi
Outokumpu muuttaa taloustiedottamisen aikataulua vuodelle 2016 to, joulu 17, 2015 15.30 CET OUTOKUMPU OYJPÖRSSITIEDOTE17.12.2015 klo 16.30 Outokumpu on muuttanut taloustiedottamisen aikataulua vuoden 2016 toisen neljänneksen osalta. Toisen neljänneksen osavuosikatsaus julkaistaan 26. heinäkuuta. Outokumpu julkaisee vuonna 2016 taloudellisen informaation seuraavasti: Tilinpäätöstiedote 2015: 11.2.2016Vuosikertomus 2015: viikko 10 (7.3.2016 alkavalla viikolla)Osavuosikatsaus, 1. neljännes: 27.4.2016Osavuosikatsaus, 2. neljännes: 26.7.2016Osavuosikatsaus, 3. neljännes: 3.11.2016 Outokumpu Oyj:n varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi keskiviikkona
Outokumpu – Osakepalkkio-ohjelmien ansaintakausi 2016–2018 ja uuden toimitusjohtajan osakepohjainen kannustinohjelma to, joulu 17, 2015 15.00 CET OUTOKUMPU OYJPÖRSSITIEDOTE17.12.2015 klo 16.00 Osana Outokummun pitkän aikavälin kannustinohjelmia, yhtiön hallitus on hyväksynyt aiemmin ilmoitettujen, vuoden 2012 suoritepohjaisen osakeohjelman sekä rajoitettuja osakkeita koskevan ohjelman viidennen ansaintakauden 2016–2018 yksityiskohdat sekä 1.1.2016 aloittavan toimitusjohtaja Roeland Baanin osakepalkkio-ohjelman yksityiskohdat. Toimitusjohtajan osakepohjainen kannustinohjelma Outokummun hallitus on hyväksynyt toimitusjohtaja Roeland Baania koskevan osakepalkkio-ohjelman, jonka mukaisesti hän on oikeutettu vastaanottamaan
United Bankersin metsärahasto on ostanut 7 100 hehtaaria metsätalousmaata Tornatorilta to, joulu 17, 2015 15.00 CET United Bankers Oyj Lehdistötiedote 17.12.2015 kello 16:00 United Bankersin metsärahasto on ostanut 7 100 hehtaaria metsätalousmaata Tornatorilta United Bankers Oyj:n ("United Bankers") tytäryhtiön UB Nordic Forest Management Oy:n pääomarahasto UB Nordic Forest Fund II Ky ja Metsäyhtiö Tornator Oyj ovat sopineet metsätilakaupasta, jonka yhteispinta-ala on noin 7 100 hehtaaria. Tilat sijaitsevat Ranualla, Pudasjärvellä ja Kainuussa. Kauppaan liittyy metsäpalvelusopimus eli Tornator vastaa jatkossakin kaupan kohteena olevien metsätilojen kestävästä hoidosta. "Tornatorilta
METSO-kävely lisää metsäluonnon arvostusta to, joulu 17, 2015 14.49 CET METSO-kävelyllä lisätään metsäluonnon hoidon arvostusta ja METSO-ohjelman tunnettuutta. Ohjattu kävelyretki METSO-kohteisiin innosti harkitsemaan metsän monimuotoisuuden turvaamista.Maa- ja kotitalousnaisten kehittämän METSO-kävelyn reitti suunnitellaan etukäteen ja sen varrella pysähdytään keskustelemaan erilaisiin kohteisiin. Asiantuntijoina toimivat Suomen metsäkeskuksen ja ELY-keskusten asiantuntijat. Kävelyt soveltuvat metsänomistajille, metsäalan toimijoille ja metsäluonnosta kiinnostuneille. Kävelyn aikana nostetaan esille se, että myös talousmetsissä on monipuolista luontoa, jota
Revenio Group Oyj: Revenio Group Oyj:n markkina-arvoluokitus muuttuu 4.1.2016 keskisuuriin yhtiöihin to, joulu 17, 2015 14.30 CET Revenio Group Oyj, Pörssitiedote, 17.12.2015 klo 15.30 REVENIO GROUP OYJ:N MARKKINA-ARVOLUOKITUS MUUTTUU 4.1.2016 KESKISUURIIN YHTIÖIHIN Nasdaq on raportoinut tänään vuosittaisen markkina-arvoluokkien tarkistuksen päättyneen. Tarkistus on tehty marraskuun 2015 keskimääräisten markkina-arvojen mukaan. Tässä yhteydessä Revenio Group Oyj:n markkina-arvoluokitus muuttuu "Pienet yhtiöt" -luokasta "Keskisuuret yhtiöt" -luokkaan. Nasdaqin tiedotteen mukaan markkina-arvoluokitus on indeksi- ja toimialaluokkien ohella keino lisätä Nasdaqin pohjoismaisissa pörsseissä Helsingissä, Islannissa,
Biohit Oyj muuttaa taloudellista tiedottamistaan – yhtiö julkaisee jatkossa talouskatsauksen kahdesti vuodessa to, joulu 17, 2015 14.30 CET Biohit Oyj pörssitiedote 17.12.2015 klo 15:30 paikallista aikaa (EET) Biohit Oyj:n hallitus on päättänyt vuoden päätöskokouksessaan, että yhtiö muuttaa taloudellisen tiedottamisen aikatauluaan vuoden 2016 alusta lähtien. Jatkossa Biohit Oyj julkaisee talouskatsauksen kaksi kertaa vuodessa. Tämä on muutos aiemmin julkaistuun aikatauluun (4.12.2015 Biohitin taloudellinen tiedottaminen ja yhtiökokous vuonna 2016). Biohit Oyj julkaisee vuonna 2016 seuraavat talouskatsaukset ja vuosikertomuksen: · Tilinpäätöstiedote 2015 torstaina 25.2.2016 klo 9:30 · Vuosikertomus, joka sisältää
Soprano Oyj, tulosjulkistamisajankohdat ja yhtiökokous vuonna 2016 to, joulu 17, 2015 14.30 CET Soprano Oyj, pörssitiedote, 17.12.2015 klo 15.30 Soprano Oyj julkaisee kaksi taloudellista katsausta vuonna 2016.- Tilinpäätöstiedote vuodelta 2015 julkaistaan torstaina 3.3.2016 klo 9.00 - Osavuosikatsaus tammi–kesäkuulta 2016 julkaistaan torstaina 25.8.2016 klo 9.00 Sopranon tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2015 sekä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä julkaistaan torstaina 31.3.2016. Sopranon taloudelliset raportit ovat saatavilla suomeksi yhtiön internetsivuilla www.soprano.fi Soprano Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään torstaina 21.4.2016 klo 13.00
Postin kirjelaatikot lisääntyneen ilkivallan ja murtojen kohteena to, joulu 17, 2015 14.02 CET Postin kirjelaatikoihin kohdistuvia murtoja ja vahingontekoja on ollut poikkeuksellisen paljon nyt joulun alla. Posti tekee aina asiasta rikosilmoituksen poliisille. Posti pyytää asiakkaitaan huomioimaan, että rahan tai muun arvokkaan lähettäminen kirjelaatikon kautta ei ole sallittua, se myös osaltaan houkuttelee ilkivallantekoihin.Ilkivallan tekijät eivät aina ymmärrä syyllistyvänsä vakaviin tekoihin Vankkaa tekoa olevien kirjelaatikoiden murtamiseen on käytetty voimakasta väkivaltaa. Jos tekijät lähetyksiä anastettuaan myös avaavat ne, he syyllistyvät aina anastusrikoksen lisäksi myös
Atria kirjaa alas liikearvoa 9,1 miljoonaa euroa to, joulu 17, 2015 14.00 CET Atria Oyj Pörssitiedote 17.12.2015, klo 15.00Atria kirjaa alas liikearvoa 9,1 miljoonaa euroaVaikea markkinatilanne Virossa on heikentänyt Atria Baltian liiketoiminnan tuotto-odotuksia. Atria on päättänyt arvonalentumistestauksen tuloksena tehdä 9,1 miljoonan euron alaskirjauksen liikearvoon Q4/2015-jaksolla. Alaskirjaus kohdistuu Atria Baltia segmenttiin.Arvonalentuminen rasittaa liiketulosta. Arvonalentumisella ei ole kassavirtavaikutusta.Lisätietoja antaa Atria Oyj:n toimitusjohtaja Juha Gröhn, p. 0400 684224.ATRIA OYJJuha GröhntoimitusjohtajaJAKELUNasdaq OMX Helsinki Oy
Suomen parhaat Audi-huollot selvillä to, joulu 17, 2015 13.45 CET Audi Twin Cup on kansainvälinen Audi-jälkimarkkinoinnin maailmanmestaruuskilpailu, joka koostuu huolto- ja tekniikkasarjoista. Huoltosarja on suunnattu huollon asiakaspalvelussa työskenteleville ja tekniikkasarja tekniselle henkilöstölle. Jokainen valtuutettu Audi-huolto voi ilmoittaa joukkueen kumpaankin sarjaan.Suomen finaali käytiin joulukuussa Vantaalla ja Suomen parhaat joukkueet julkaistiin 17.12.2015. Tämän vuoden kilpailussa painotettiin asiakaspalvelun lisäksi uusien tekniikoiden ja digitaalisten palveluiden osaamista. Tekniikkasarjassa voiton saavutti tällä kertaa Autotalo
Jukka Kiuru VV-Auton SEAT-osaston johtajaksi to, joulu 17, 2015 13.40 CET Jukka Kiuru (39) on nimitetty VV-Auto Group Oy:n SEAT-osaston johtajaksi 1.1.2016 lukien. Kiuru siirtyy tehtävään VV-Auto-konsernin henkilöstöjohtajan tehtävästä, jossa hän on toiminut viimeiset kaksi vuotta. Kiuru kuuluu VV-Auto Group Oy:n johtoryhmään ja raportoi tehtävässään VV-Auto Group Oy:n toimitusjohtajalle Pekka Lahdelle.
Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2016 to, joulu 17, 2015 13.21 CET Kansaneläkeindeksiin sidotut etuudet pienenevät ensi vuonna 0,4 %. Myös sairaanhoidon Kela-korvaukset pienenevät, ja lääkekorvauksissa otetaan käyttöön uusi alkuomavastuu. Korotuksia on luvassa takuueläkkeisiin ja kuntoutuspsykoterapian korvauksiin.Kelan maksamiin etuuksiin ei tehdä indeksikorotusta ensi vuoden alussa. Sen sijaan monien etuuksien määrät pienenevät 0,4 %, sillä negatiivinen inflaatio painoi kansaneläkeindeksin miinukselle. Opintoraha ja lapsilisät irrotetaan kansaneläkeindeksistä, joten niiden määrät pysyvät ennallaan. Ensi vuonna voimaan tulevat muutokset koskevat
Arvopaperit pelottavat joka kolmatta suomalaista – 80 miljardia euroa makaa pankkitileillä to, joulu 17, 2015 13.10 CET Suomalaisten talousasenteita ja -suunnitelmia käsittelevän kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ovat turvallisuushakuisia sijoittajia. Oma sijoitustietämys koetaan heikoksi ja jopa kolmasosaa suomalaisista arvopapereihin sijoittaminen pelottaa. Turvallisuushakuisuus näkyy konkreettisesti sijoituskäyttäytymisessä: suomalaisten pankkitileillä makaa jopa 80 miljardia euroa.Kotimaisen finanssikonserni Investiumin suomalaisten talousasenteita ja -suunnitelmia selvittäneen kyselytutkimuksen mukaan 32 prosenttia suomalaisista kertoo pelkäävänsä arvopapereihin sijoittamista. Suomalaisten suosituin
Teknistä etumatkaa - Audille viisi Connected Car 2015 -voittoa to, joulu 17, 2015 13.00 CET · Audi jo kolmannen kerran Connected Car -äänestyksen menestyksekkäin brändi · Konseptiauto Audi e-tron quattrolle voitto New Mobility -kategoriassa · Audi paras myös navigointi-, puhelin-, internet- ja multimedia-kategorioissaLehdistötiedote 17.12.2015 Audi oli kolmannen kerran peräkkäin menestyksekkäin brändi Auto Bildin ja Computer Bildin järjestämässä Connected Car -kilpailussa. Tänä vuonna Audi voitti viisi palkintoa yhdeksästä - yhden enemmän kuin vuosina 2013 ja 2014. Audi e-tron quattro -konseptiauto voitti New Mobility -kategorian. Audin kehitystyö palkittiin parhaana myös
Setra Kastet investoi Valutecin energiaälykkääseen kanavakuivaamoon to, joulu 17, 2015 12.47 CET Setra Kastetin Gävlen saha Ruotsissa kasvattaa kuivauskapasiteettiaan 50 000 m3:llä Valutecin toimittaman uuden kanavakuivaamon avulla. Setra Kastetin vaununkäsittelyjärjestelmään sovitettava kuivaamo toimitetaan avaimet käteen -periaatteella vuoden 2016 puolivälissä.– Energiantalteenottojärjestelmä on tehnyt meihin vaikutuksen. Se on nestepohjainen ja luo aivan erinomaiset edellytykset energian säästölle ja kierrätykselle kuivaamossa, sanoo Setra Kastetin paikallisjohtaja Ove Sjögren.Hän jatkaa:– Kanavakuivaamo on myös tehokas, kun mitataan energiankulutusta kuivattua kuutiometriä
Posti selvitti, missä asuvat Suomen nopeimmat noutajat to, joulu 17, 2015 12.29 CET Posti selvitti, missä asuvat Suomen nopeimmat pakettiautomaattien käyttäjät: Turussa, Ylöjärvellä ja Uudessakaupungissa. Joulun pakettisesonki on kuumimmillaan ja Posti toimittaa miljoona pakettia viikossa. Näistä valtaosa on posteista ja pakettiautomaateista noudettavia lähetyksiä. Suomalaiset noutavat tilaamansa verkkokauppaostokset keskimäärin vuorokauden sisällä saapumisilmoituksen saamisesta. Postin pakettiautomaattien käyttö on yhä vilkkaampaa, tänä jouluna niiden kautta kulkee 30 % enemmän lähetyksiä kuin viime jouluna. Myös yhä useammat verkkokaupat (2 600 verkkokauppaa)
UEF: Joakim Riikoselle rahoitusta Suomen luonnonvarain tutkimussäätiöltä harvinaisten maametallien talteenottotutkimukseen to, joulu 17, 2015 12.23 CET Suomen luonnonvarain tutkimussäätiö on myöntänyt yliopistotutkija Joakim Riikoselle 47 300 euron apurahan tutkimukseen, jossa kehitellään uutta nanomateriaalia harvinaisten maametallien talteenottoon. Tutkimus tehdään Sovelletun fysiikan laitoksella professori Vesa-Pekka Lehdon tutkimusryhmässä yhteistyössä Farmasian laitoksen professori Jouko Vepsäläisen tutkimusryhmän sekä Geologian tutkimuskeskuksen kanssa. Harvinaiset maametallit (rare earth elements, REE) ovat erittäin tärkeitä metalleja monissa korkean teknologian sovelluksissa, kuten lasereissa, suprajohteissa ja monissa
UEF: Professori Kati Kuloveden tutkimushankkeelle 1,5 miljoonan euron ERC Starting Grant to, joulu 17, 2015 11.47 CET Itä-Suomen yliopiston kansainvälisen oikeuden professorin Kati Kuloveden johtama ClimaSlow-tutkimushanke on saanut Euroopan tutkimusneuvoston ERC Starting Grant -apurahan. Oikeus- ja luonnontieteitä yhdistävä tutkimushanke selvittää keinoja vähentää lyhytikäisten ilmastoon vaikuttavien yhdisteiden päästöjä kehitysmaissa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja paikallisen ilmanlaadun parantamiseksi. ERC Starting Grant tuo hankkeelle 1,5 miljoonan euron rahoituksen viidelle vuodelle. – Rahoitus mahdollistaa kolmen uuden tutkijan palkkaamisen hanketta varten. Voin myös itse omistaa
Marmotin Headwall-takki – monipuolinen talven pelastaja to, joulu 17, 2015 11.18 CET Headwall-takki on oiva lisä Marmotin eristäviin talvitakkeihin. Vedenpitävä NanoPro-kalvo ja lämmin, kevyt hengittävä Primaloft-eristys yhdessä tekevät tästä takista kaikkiin talvisäihin sopivan. Tekniset ominaisuudet nostavat sen aktiivisen talviliikkujan ykkösvalinnaksi.Marmotin Headwall takki on erityisesti suunniteltu vaikeisiin talviolosuhteisiin, kun halutaan jatkaa laskemista, kiipeämistä tai muita harrasteita säästä riippumatta. Sen NanoPro MemBrain -kalvo on 60 % hengittävämpi kuin aikaisemmin ja yltää 20 000g/m2 hengittävyysarvoihin. Sisällä oleva Air-exchange-vuorikangas tehostaa
UEF: Ilmastonmuutos lämmittää järviä – lämpeneminen on uhka ekosysteemien toiminnalle ja juomaveden saatavuudelle to, joulu 17, 2015 11.10 CET Itä-Suomen yliopistoHelsingin yliopistoSuomen ympäristökeskus Kuusi maanosaa käsittävä uusi ilmastonmuutostutkimus on juuri julkaistu Geophysical Research Letters -lehdessä ja Amerikan geofysikaalisen yhdistyksen kokouksessa. Tutkimukseen osallistui yli 60 Global Lake Temperature Collaboration -ryhmään kuuluvaa tutkijaa ympäri maailmaa. Suomesta mukana olivat dosentti Ari Voutilainen, Itä-Suomen yliopiston biologian laitos, professori Lauri Arvola, Lammin biologinen asema, Helsingin yliopisto ja johtava hydrologi Esko Kuusisto, Suomen ympäristökeskus. Nyt julkaistun tutkimuksen
Kesko ja Plan parantavat yhdessä siirtotyöläisten perheiden oloja Thaimaan kalateollisuudessa to, joulu 17, 2015 10.59 CET Kaupan alan pörssiyhtiö Kesko ja lastenoikeusjärjestö Plan International Suomi jatkavat yhteistyötä Thaimaan kalateollisuuden vastuullisuuden ja siirtotyöläisten aseman parantamiseksi. Olemme sopineet yhteistyöstä vuosiksi 2015–2018.Keskon ja Planin yhteistyö alkoi viime keväänä tutkimushankkeella, joka kartoitti kambodzhalaisten siirtotyöläisten ja heidän perheidensä oloja Thaimaan kalateollisuudessa. Yhteisen hankkeen avulla pyrimme parantamaan kambodzhalaisten siirtotyöläisten työoloja sekä heidän lastensa koulutusta ja suojelua Thaimaassa. Yhteistyön on myös tarkoitus parantaa