Rauten hallitus on päättänyt merkintäetuoikeusannista ja jättänyt listalleottohakemuksen osakkeiden ja merkintäoikeuksien listaamiseksi
RAUTE OYJ Pörssitiedote 22.5.2023 klo 14.05 EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA, SINGAPORESSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA. Raute Oyj (“Raute” tai “Yhtiö”) tiedotti 9.3.2023 Yhtiön suunnittelevan suunnattua antia ja merkintäetuoikeusantia sekä mahdollista juniorilainaa Yhtiön strategian mukaisten kasvutavoitteiden edistämiseksi ja pääomarakenteen vahvistamiseksi.